Lappalaisia lauluja - Unknown

Ristitanssi tanssikaamme,
Sora livaks' sotkekaamme!
Tuli kuu ensimmäisenä
Viidellä kymmenellä hevosella.

Oli mulla kolme velimiestä,
Yhden saatoin minä karjamaalle.
Lähtekäämme, lähtekäämme, joutukaamme, joutukaamme!

Itse mä itkin, itse mä nyreksin,
Itse mä kävin kosimateille,
Läksin neidon asiateille.

Sirise, sirise sirppinen,
Kilise, kilise kupera rauta.

Lappalaisen runouden ulkomuoto näyttäikse kaikista näistä otteista ikivanhaksi; perustautuen kielen ylipäänsä trokaiolaiseen rythmiin ja alliterationin sekä parallelismin kautta kohonneena, on se muodostunut vapaasti käytettäväksi meteriksi, joka ei ole vielä kuitenkaan vakaantunut suomalaisen runollisuuden ankarassa järjestelmässä. Me huomaamme, että suomensukuiset kansat jo Europaan tullessaan ilostuttivat elämäänsä lauluilla. Tämän käsityksen toteuttavat nekin runsaat laulut, jotka Reguly Ostjakilaisilla kirjaan pani. Jos emme laulujen aineissa tapaakaan suuremmassa mää rässä yhtäläisyyttä, niin on kai tämä vähemmin kummastuttavaa, kun näet asianomaiset kansat jo noin kaksituhatta vuotta ovat olleet varsin erilaisten ilmanalojen alaisna ja toisistaan kaukana elivät. Eikä kuitenkaan senkaltaista yhtä läisyyttä kokonaan puutu; ovathan Samojedilaistenkin ja Tatarien laulut luonteensa suhteen yhtäläiset kun suomalaiset (Castrén, Reisen V, 112).

Sankarina ensimäisessä opillisessa runossa on "päivän poika", ja tästä suvusta on satuja ylt'ympäri koko Lapin. Jo Tornaeus[53] kertoo eräästä, Peldojärvellä asuvasta, rikkaasta Lappalaisesta nimeltä Peder Päiviä, joka kuoli v. 1670 ja jätti jälkeensä paljon poikia; hän oli koko perheinensä kauvan ja uskollisesti kunnioittanut seita'ansa, suojelusjumalaa. Castrén mainitsee, että Lappalaiset ovat vakuuttaneet Päiviö'in olleen lappalaista syntyperää, vaikka hänen siellä oleskeleva suomalainen oppaansa, joka luki itsensä samaan sukuun, oli olevinaan syntyperää Karjalasta.[54] Friis lausuu, että satu eräästä Bäive, Pave, Päiviö eli Päiviä nimisestä mainiosta suvusta on levinneenä sekä Finnmarkissa (Ruijassa) että Ruotsin ja Suomen Lapissa;[55] Andelin[56] ja muut päinvastoin väittävät sitä suomalaiseksi suvuksi. Toiselta puolen on Karjalaisillakin satuja tämän suvun sotaisista töistä, ja Kalevalassa mainitaan Päivilää ja Päivän poikaa Kalevan kansan vihollisena. Ajateltakoon tuosta historiallisesta perheestä mitä tahansa, se näkyy kuitenkin olevan varmaa, että sekä lappalaisten että suomalaisten siitä kertovilla taruilla on mytillinen pohja.[57] Olen sentähden taipuvainen lykkäämään nämä mytilliset tarinat jotenkin syvälle muinaisuuteen, etenkin kun myös lappalaisissa runoissa näyttäikse monin kerroin samanlaiset juonteet kuin nuo, mitkä löytyvät päiven parne'ssa. Niin ottaa Vellamon neito nuorukaisen olkapäilleen ja saattaa hänet sokean isänsä luo, jolleka nuorukainen heittää harkki-ankkurin käteen. Hän saapi silloin kultaa ja hopeaa niinkuin päivän poikakin.[58] Toisella kertaa muuttuvat jättiläiset, auringon heitä valaistessa, kallioiksi;[59] päivän kuninkaan tytär on menevä naimiseen eräälle nuorukaiselle, hän tulee joutsenen muodossa, ilmassa lentävällä lai valla;[60] myöhemmin, kun nuorukainen tulee tytön luoksi, on tämä eräällä lähteellä pesemässä vaatteita.[61] Koko runon loppupuoli muistuttaa suuresti Kullervorunon (Kalevala 31) alkuvärssyistä, joissa noista kolmesta veljeksestä kerrotaan, miten kotka vei ensimäisen Karjalaan, mutta miten kolmas jäi kotia.

Mutta vielä enemmän huomauttaa Kullervosta Pissa Passaa poika. Myöskin hänen isänsä tuli ennen hänen syntymäänsä tapetuksi, poika kasvaa häntä kostaaksensa, niinkuin Kullervo. Sanat, mitkä hän äitillensä lausuu, tämän ilmoitettua, ett'ei hänellä ole isää: