(Vanha lappalainen kantaa surmatut ulos, hakkaa
kappaleiksi ja viskaa palan palansa perästä
Luhdač'ille, joka sillä välin on tullut kotiin):
Luhdač kompuroipi lattialla,
Haistelee, vainuelee, iloitsee, 50
Saalihista, joka poššuun tulee.
Hän ottaa saaliin käsiinsä,
Silittelee sormillaan ja huutaa äistyen:
"Viskaa tänne peuran potkia.
Älä sukka-jalkasia!"
(Hän syöpi hänen miehestään sekä lapsistaan
keitettyä lientä):
"Kah, tääpä maistaa.
Aivan maistaa äijältäni!"
(Lappalainen ottaa akan silmät, jotka ovat
kynnyksen alla piilossa, paistaa ne pannussa.
Luhdač sen kuulee, kysyy):
"Mikäs näin kiehuu, kihisee.
Mikä sysillä sihisee,
Puhkee, pahkoaa, rätisee? 60
Katsokaatte minun silmäni.
Selkeentykää kynnyksen alla,
Selkeentykää, minun silmäni, minun säkeneni!"
Lappalainen:
Miehesi, silmäsi olet rasvaan kastellut ja
syönyt suuhusi.
Luhdac:
Vatsassani ovat minun silmäni, minun mieheni.
Minun pikku pöllöni, poika kultani, pikkaraiseni!
(Paksuturkki lappalainen lähtee ivaten tiehensä).
(Muist.)
1. Tässä muodossa, joka jotenkin on yhden pitävä Düben'in antamaan käännöksen kanssa (Om Lappland och Lapparna sivu 337), on tämä kertomus saatu Tornion lapista (Karesuanto). Lyhykäisemmän toisinnon, joka on saatu etelämmältä, olen Fjellner'in sanelun mukaan liittänyt muistutuksiin. Laestadius'en mukaan on Friis ottanut mythologiaansa (sivu 78) koko joukon pitemmän muotoisena norjalaisessa käännöksessä.