Suola.
Te ton nogak tuššin, noaiddi pạrggi.
Waras.
Jumalani on nyt kävelemässä.
Minä olen ottanat maan hedelmiä,
Ruohoja, marjoja koonnat olen.
Kiviä pitänyt olen;
En ole ottanut muitten tavaroita.
Maan hedelmiä aina olen ottanut.
Ihminen kävi minun laokseni.
Sanoi minun varkaan olevan.
Noita.
Et sinä tunne maan laatua.
Etkös tiedä minua olevan.
Katso kasvit ja ota vaari.
Havaitse puissä merkit,
Raohoja myöskin katso toisella tavalla.
Waras.
Mikäs olet sinä ihminen.
Oletko sinä miehen kaltainen?
Vai oletko sinä Jamala,
Sinäkös olet ruohoin tekijä,
Sinäkös olet myös puitten tekijä?
Etkös sinä ole maan tuhkaa?
Turilaana kuljet sinä niinkuin minäkin;
Ruohot ei ole sinun.
Puut, kivet myöskään ei ole meidän,
Ole isäntä omiesi.
Hyvä on myös mikä hyvä on,
Minä myös tiedän sinun löytyvän,
Musta Noita, maan päällä.
Ole sinäkin alallasi.
Pidä ruohosi, joita sinä olet kasvattanut.
Kun noita on lausunut toivonsa saada rauhassa asua alueellansa, ja vielä on uhannut olevansa noita, jota itse tautikin tottelee, pitää hänelle varas pitkän puheen. Hän sanoo muun muassa: noita raukka, tee heikot heikommiksi, äläkä minua. Oravan hahmossa voin puissa hyppelehtiä, etkä sinä voi minua tappa. Minä kaadan puun ylitsesi, ja sinä noita joudut vankeuteen, sillaikaa kun minä varas, tulen ruohon ja puiden hallitsijaksi. Mies parha, älä itse tee itseäs jumalaksi maan päällä, sinua esitallään runoissa vääränä jumalana. Sinä pidät minua varkaana, varas on saattava sinun, noita, savuun (?). Runo jatkun sitte seuraavilla, hyvin muodostuneilla värssyillä:
Waras, Noita taistelevat,
Viimeiseksi matkustavat.
Jokia, järviä kulkevat.
Puita, kiviä kiipeevät.
Vanhat ovat laulaneet
Noidan työt oudoille.
Aika tulee, aika menee,
Noidat ovat kiusaajia.
Kastamatonta valtakuntaa solmeavat,
Rumilla töillänsä väsyttelevät.
Ajallansa ovat vaiti;
Ääntelee myös ääntelemisen ajalla.
Ole, ole sinäkin lähempänäsi.
Sinne menee, sieltä tulee.
Ei Noita voi mitään tehdä.
Nauretaan vankeuden tilassa,
Sormet ovat suorana sujumatta.