Kibunoi tuas uuzi parvi
lendää yöhyöh kol'l'akkah.
Kylän lapset seisahtutah
tuah kuin kummua kattšomah.
Kibunal ei pitkä lendo
ole ilmamatkallah.
Tulen vain suav syttymäh se
paikkah tulenottajah.
Da sie laulun'igi, lendä,
kibunanna kiijä muas,
nuorie mielie nostattele,
sytyttele, sammu tuas!
Kembä t'iezi, laulun innon
uuven saizit uhkumah,
syväinpohjih suomelaisten,
Aunuksehki atkalah!
SYGYZYDUUMIE.
(A. Oksanen: Syksytoiveita.)
Poispäin, pois yhä painuu päivä da yö yhä yldyy, lehti jo kellastuu, härmä jo kattaa muan, talvieba t'iedää tua taviloingi da telkkien lähtö — onnekkahat, ai pois piästäh jo kylmän da yön!
Embä mie yhtelläh suruh suureh da vaigeimbah langie, tyhjäh mennyh se ei tua kezäaigane työ: ah, kevot pellol ne seistah da puurnut on täyzinnä aitois, karjan'i kylläine tua liäväzes möngähtelöö; min pan'in peldozeh siemendä, sielbä se muas pyhäs kestää, sielbä se ei mene pois, vaikka nyt mullakse suav. Ah, suvi uuzi kui kirkasteloo elosmaida, se nouzoo uudenna vil'l'anna tuas tanderis taivahih päin!
Ristittyhengi, ah, nengaba siungi on kohtas da luadus. Surra siun tarvitše ei, vaikka sie vanhakse suat! Vaikkaba valgie tua lumi parran da piängi jo peittää, verkembin suonet jo lyöv, jalga jo horjahteloo. Nuorembanna da vahvembanna sie ruavoit da reuhtoit, jälgibä kaun'is jäi, jäi itšel, tuattoski mual, jäi omal mualles tua jälgi da jiähäh nua armahat lapset, kel hyvät oppizet sie aigaizeh annoit jo kai. Ah, itše kuolet sie, käjet, jalgazet haudah jo pannah, hengibä kuolematoin kuole n'i konza se ei! Vain elo uuzi kui suabi da kirkasteloo elos maida, uudenna hengennä sie nouzet jo taivahih päin!