Mehiläinen 1836 - Unknown

Unen kummitus katosi; virvoitettuna nousi
Eva kohta ylös poikansa kalpian ruumiin
Wierestä; jonka kyyneleillänsä kastellen ja myös
Alttarin ruusuilla koristeltua, isä ja äiti
Kauniisti hautasivat Herran alttarin viereen.

* * * * *

Niin luulemma mistä kirjotuksesta tahansa syntyvän semmoisia kuusimittarunoja yhtä helposti, kun Renvalli sanoo niitä saatavan kahdesta nelimittarunosta yhteen luettuna. Mutta senlaista joutilasta kuusimittarunoin syntyä vanhaan aikaan pidettiin niin sopimattomana, että kun eräs mainio Latinalainen historioitsia tuli alkamaan monikehutun historiansa seuraavalla kuusimitalla:

Utbem Romam a principio reges habuere,

niin siitä oikein nousi erityinen puhe ja keskusteleminen oppineiten välillä, jotka katsovat sitä kummaksi. Waan mikä kummitus eikö niin ilmautuisi suomalaisissa kirjotuksissa, kun niissä joka sivulla ja ehkä joka toisella eli kolmannella radilla tavattaisi kuusimittasia. Kaiketi'ki on erotettava runo tasasesta kirjotuksesta, eikä niin laitettavaa, että useinki tulisivat sekautumaan. Wielä muistettakoon seki, että kuusi mittasissa, tähän meistä sopimattomaan tapaan kirjotettuna, joka mitta tulisi sekä alkamaan, että lopettamaan, yhdessä sanan kanssa ei sanan keskessä millonkana. Waan semmoi setpa runot ennen eimät maksaneet suuresti mitänä Greikalaisilla runoilioilla ja ylen vähä meikäläisilläki tavallisissa nelimittarunoissaan. Sillä, että yksi taikka usiampia runon mitoista tulivat sanan keskeltä alkamaan, taikka lopettamaan, taikka kumpasenki, joutu koko runo muistolle helpommaksi, koska sanat siinä ikäskun juontivat toinen toistansa. Ja jos muistoon pystymisestä runoissa ei olisikan niin erittäin huolta pidetty, tuli ilmanki runo sillä paljo sukevammaksi, juoksevammaksi. Kuinka eikö juokse kauniimmasti runot:

Kun jos mittain ja erityisten sanain yhteen sopiessa sanoisit:

Tosiaanki taitais tarvita olla vahvat korvat, jos vaan kerran olisivat kuulleet greikalaisen runon ääntä, ja eivät heti tuskautuisi tämmöisistä suomalaisista, kun nämät kaksi jälkimmäistä.

Mitä muuten samaan työhön ja varomiseen koskee, jota Renvalli penkoo suomalaisista kuusimittasista vanhain mukaan tehdessä olevan, niin jopa näyttäneeki liiemmäksi äkkinäiseltä, sillä aina on helppoki työ äkkinäisellä suuri ja peljättävä. Herra Magisteri Ingmanin, joka meidän tiedosta ensimmäiseksi suomensi Homeiroa vanhantapasilla kuusimittarunoilla, sano työtänsä ei niinkän vaikiaksi, jota sillon emme itse tahtoneet uskoa, vaan nyt itsesi mähin työlle ruvettuamme ja tottuneempana kyllä uskomma.[9] Mutta jos vielä olisi tosiki, työtä, vaivaa ja varomista olevan, suomalaisia kuusimittasia Greikan mukaan laitellessa, niin siitä ei kuitenkan seuraa, että niitä pitäisi Ruotsin, meidän kielelle peräti sopimattomaan laatuun tehdä ja luulla, olevan asian sillä hyvän. Jos omenapuu ei kasvaisi meidän tarhoissa, niin kaiketi taitais paras olla, suoraan sanoa, ettei kasva, eikä omenapuun nimellä muita puita istutella.