(Lisää toiste).
[6] Dissert. philosoph. de utilitate fluente ex consideratione Immortalitatis Animae; praesid. C. Fr. Mennander, resp. A. Achander Aboae 1749.
[7] Luettava akatem. tulkintolaitoksessa! Tankar om nödvändigheten att utorka och uppodla Kärr och Mossar i Finland, under Herr P. Kalms inseende af Esaias Wegelius. Åbo 1763. Kun minulla ei ole mainittua kirjaa, niin en tiedä jos sanat tässä lienevät juuri alkukirjaimillansa painetut.
[8] K. Sanan Saatt. Wiipur. 1836, N. 11 ja Oulun W.S. 1836, N. 12, jotka molemmat, äsken postista tulleita, vielä ovat pöydällä edessäni.
[9] Erittäin saanen lausua, että olkaan jos mimmoinenki tämän kirjan historiaosassa löytyvä suomentama Homeiron runoista, niin siitä ei ole ollut suurempata työtä, kun että ensin kirjotin runot Meikäläisillä sanoillansa ulos Homeirosta ja sitte tiellä astuellessani suomensin kodin ja Kajanin välillä, jota joka päiva tulin kulkemaan. Sillä tavalla tulleista on niistä kyllä vähä vaivaa ollut.
Itkuvirsistä Wenäjan Karjalassa.
(Lisää ja loppu viimme-lehteen),
Waraset patsahat saoikse paloiksi, valkie-hyväseni! ojukset ortuot yheksikse paloiksi, olovahyväseni! Otrelikotse ennen ottamaisieni omieni olkaoksasieni obronasesikse. Wet viihyttäväiseni sotka, kaunishyväseni kauppakuluseni, vieronotse. Otrelikotse, oimosuuri omakuntaseni, olovien ilmojen alla; vieronotse vierottomien maien vieriih; (paikotitse?) pakanoien paikkojen paartahaseh. Menkö valkie mielivaltoseni valkian ilman alla valkehikse joen jousenikse ennen vaalimoisieni. En voi viihyttömie viihytelläkseni — —
(Kuoleelle lapselle itkee emo). "Kun uutsi, mie lapsi, uutsi. Kai on olovinah aikojani. Kantamieni lapsi, armahani aikaseni, mieliarmahieni. Woi olevinah armasie laatimieni! kun viihittömie virkoja viisastelet. Ollahko hyvävirkasie, eikö olla kiirimättä? Ollahko armasvirkasie, eikö olla aikomatta, aian ankeutta, aimollisuutta? Eikö olla antamatta, eikö olla siittimättä; siliet mielaloset, mielaloja akkiloitset. Eikö kantamatta olla, eikö kuuromatta, eikö läpi kuurnan kulkovie — — —" Kuilla ilmoilla kylvettämäsini? Saatoilmoilla saajastaseni, satalaatuseni sankojen vesien kera. Et kyennyt koko kylän nuorisossa ikiaikusessa. Mintä kallehilla ilmoilla kasvattaja kantajaseni? Mintä siitoilmoilla siittiäseni? Mintä armahilla ilmoilla asettajahe aikojaseni? Mintä ankehuilla ilmoilla akkeloitsia armas hyväseni? Mintä ankehut'aioilla, aijin vähissä aikasissa? Mintä uutotskoaioilla, urhailla ajoilla, aijin vähissä oikasissa? Mintä viihittömillä aioilla — — Eikö leipomatta oltais lehtometsissä leukevie lehosvierilöitä löyettävie? Eikö kantamatta oltais katajametsissä kasvanuisie katajakankahie kaaettavie? Intomatta oltais hyväinnollisie, ottamatta hyväopastullisie, aikomatta hyväaimollisie — — —
Waan kuitenki, jos ollee tosi, mitä ainaki olen naisten kehuvan kuullut, näitä outo sanasia, ikivanhoja itkuvirsiä löytyvän monesta laadusta ja pian äärettömästi, niin, ehkä näyttävätki joutavilta loruilta, niitä ei pitäisi silleen heittää. Taitaispa, kun enemmin olisi kerättynä, niistä, kun muistaki tarinoista, lähteä joita kuita ennisajan tietoja ja jotai hyvää kielentutkioillenki. Niinpä ennisaikaan koskeva on muutamasta toisesta nähtävä, hevosilla luultun kuolleita Tuonelaan vietäviksi. Sanat ovat: "Tulkaa ottamahe orihepoloilla, valkein vahatuohuksuien (vaksikynttiläin) kera. Kattoote (peittäkää) hyväsesti, ettei vesi, vihma vuotaisi jne". Waan näitä ja vanhoja satuja varten, joita myös paljon Wenäjen Karjalassa löytyy, pitäis hyväaikanen, erityinen kerääjä lähteä, sillä ennen kun niitä oikein selvään kootuksi saisi, tarvitsisi tarkemmin heidän puhe'laatunsa tuntea, kun sitä vähällä ajalla voi tuntemaan oppia.