Jälkimaine. Nämät, jos ei juuri kovin vanhoja, kuitenki Hämeen vanhempia runoja sain minä esinnä oppialta Suomen akademiassa, herra Keilaanilta, kirjotettuna ja sitte kuulin niitä itse'ki tytöiltä Tamperin ja Hämeenlinnan kaupunkien välillä laulettavan, paikan vähä toiseen laatuun, niinkun usein onki tavallinen, ettei yhtä laulua kahdelta laulajalta yksillä sanoilla saada. Samate kun tässä Hämeen, valittavat Savon ja Karjalanki miniät lauluissansa kovasta anoppelan elämästä. Siitä ei kuitenkan heti voi päättää, heitä vanhaan aikaan anoppimuoreiltansa erittäin kovitelluiksi ja armottomasti menetellyiksi. Sillä arvattavasti synty heidän huolensa esinnä itävästä ja sitte ainaki muistellen, kuinka ilossa ja riemussa he ennen kotona elelivät ja anoppiansa omaan entiseen äitiinsä verraillen, joka ei kuitenkan siksi muuttua tainut, päättivät he häntä kaiken ikävänsä ja nykysten huoltensa syyksi.
Suomen Kielestä.
Risum teneatis amici!
Elkää toki naurako veikot!
[Aikoinani taisin nauraa minäi niille, jotka kokivat tavallisia greikan ja latinankielisiä oppisanoja suomennella. Ajattelin sillon, kun he niin moneen kuulusampaan kieleen ovat sillänsä kelvanneet, niin miksi ei meidän piilossa elelevään, alhaseen? Herrain vieraita apulaisia suatessa, miksi talonpoika heitä seurastansa erottaisi, liiatenki heidän yhteiselle maaverolle ruvettua? Niin muka ajattelin ja toivoin sitäi päivää nähdäkseni, jona opistoissa kuulisin senlaisia oppisanoja käytettävän. En tiedä, mikä mieli, mikä muutos, mikä ainonen ajatus, vaan tosiaanki soisin nykyset korvani olevan kaukana senlaista suomea kuulemasta, kun esimerkiksi seuraavassa puheessa opettajan ja oppian välillä: kysymys, mitä pars oraatsiuunia on sana hevosena? Wastaus: nuomenta — K. mitä lajia nuomenta? W. supstanttiivumia — K. propriumiako taikka appellaattiivumia? W. appellaattiivumia — K. mitä tekliinaatsiuunia, W. I:stä, II:sta eli muuta — K. kummassa numeruksessa? W. sinkulaariksessa — K. missä kasuksessa? W. nunkkupaattiivuksessa (essiivuksessa, lokaattiivus formaaliksessa jne). Naurakootki nyt, jos tahtovat, muut vuoronsa minulle, vaan ennenku sihen tapaan suomea kirjottaisin, olen peräti uusia oppisanoja mietiksellyt. Jos kohta ne eivät olle'kan py- syväisempiä, niin on siinäki kyllä, että vastasissaki kirjotuksissani kieleen koskevista aineista, ilman pahemmin suomea muukaloimatta, taidan niiden avulla tulla ymmärrettäväksi. Waan arveltaisiko niistä joka kolmas, neljäski, kelpaavaksi, niin parempata kehotusta en tarvitse'kan, toiste toisiaki senlaisia sanoja ajatella. Jo senki vuoksi, etteivät ole muukalaisetkan oppisanat kaikilla yhdet, vaan pian itsekullaki erilaatuset, on tarpeellinen omakielisiä sanoja täksi tarpeeksi hankkia. Niinpä ovat Wenäläisetki omituisia oppisanoja monasti lai- telleet, vaikka vähemmästä tarpeesta.]
Sanat kielessä jakaumat kolmeen pääosaan, jotka ovat nimukoita, lausukoita ja väliköitä latinaksi Nomina, Verba, Partiqulae.
Nimukka on senlainen sana, jolla jotai nimitetään, ihmistä, muuta elävätä eli hengetöntä olentoa. Kaikki, joista taidat sanoa, että niitä on yksi eli monta, ovat nimukoita, esimerk. Juhana, seppä, koira, talo, luonto, kaunis, pitkä, minä, sinä, hän itse jne.
Lausukkasanalla lausutaan jotai olevan eli tapahtuvan, olleen eli tapahtuneen. Kaikki sanat, joilla taidat toista käskeä, ovat lausukoita, esimerk. olla, tulla, ottaa, antaa, luvata, hakata, sadella, pudota jne.
Wälikkä on itsekuki, jota edellisten sanain väliin, täytteeksi, määräämiseksi eli muuksi osotukseksi -pannaan, esimerk. sanat nyt, vasta, jo, ja, muka, kanssa, kera, konsa, eilen, toki, moi, ohoh jne.
Miten näitä pääosia itsekutaki pienempiin osiin jaetaan, siitä saamma tarvetta myöten toiste lausua, nyt vaan nimukoista mainiten, eriävän niistä muutaman pienemmän osan sanoja, joita itsepäällänsä sianimuiksi sanomma ja sentähden niin kutsumma, että niitä käytetään toisia nimukoita osottamaan taikka toisten siasta, joita puheessa ei aina sovi kertoa. Senlaisia sianimuita ovat minä, sinä, hän, me, te, he, se, tä, tuo, mi, ku, joka, itse jne.
Niin näitä sianimuita, kun muitaki nimukoita on kahdenlaisia, toiset perukoita, toiset mainikoita, joita myös perusolioiksi ja maine'sanoiksi voisimma nimittää.