Ei sillon sinistä nähty,
Eikä paljv painettua; 20
Sillon sulhaset sojotti
Mehtikanan karvasina,
Nuoret neiot naitavatki
Warsin varpusen värisnä.
Ei sillon rikasten rinta, 25
Eikä maha mestarien,
Kirkkomäällä kiilostanut
Talviselta taivahalta;
Eikä köyhä kestipoika
Wäinämöisen viitakkeilta. 30
Nyt se ei vaatteista erota,
Mikä herra, kuka narri,
Mikä muita mestareita;
Koriana kaikki käyvät,
Waikka työtäki tekevät." 35
Waari toinen taitavasti
Sano vastaten sanansa:
"Siitä minä mielelläni
Julistan Jumalan töitä,
Ett' on riittävä elatus 40
Pantu paljolle väelle,
Jäänyt vielä järvihinki
Siunausta sillä lailla.
Jos on paljo pyytäviä,
Ottavia oiva lailla, 45
Niin on myös otettavata,
Saalista samalla lailla.
Maata kanssa kaivajilla
Kyll' on siemenen sioa
Paljo entistä enemmän; 50
Kuss' ei ennen kahta tehty,
Nyt on kolme'ki taloa
Tiluksilla tiettävillä;
Kuss' ennen kaksi hevoista
Tuli tuskalla kesä'än, 55
Luetuilla kylkiluilla,
On jo kaiketi kaheksan
Lihavilla lautosilla;
Norot selkämäin sivulta
On jo pelloksi perattu, 60
Suuret kuusikot kumossa,
Joiss' ennen oravamiehet
Wiettelivät viikkokauet,
Kaikki kasvavat eloa.
Kuss'ennen kuret munivat, 65
Niis' on suuret nurminiitut;
Kussa peurat piehtaroivat,
Porot poikia latovat,
Siinä aumoja asupi;
Kuka ennen seihtemälle 70
Löysi raavaalle ravinnon
Koko manttalin kohalta,
Saapi nyt samalla maalla
Runsahasti ruokituksi
Kyllä monta kymmentäki. 75
Sitä myöten silmät suuret,
Kun on ohtaki leviä."
Jälkimaine. Paavali Korhonen Rautalammin pitäjästä Savossa, jonka tekemä tämä runo, on sekä saanut, että ansannut kuulusan nimen runoistansa. Tilaa saadessa tulemma kyllä meki hänestä ja runoistansa enemmän kertomaan, nyt joita kuita sivumennessämme muistutellen. Ennenki monelle tiettävästi on vanhoissa runoissamme tapana, toisilla sanoilla ikäskun parantaen kertoa itsekutaki lausetta. Nykyaikuisissa, erittäin herrasrunoilioilta tekemissä, ollaan tässä asiassa huolettomampina, kun pitäisi. Tosiaanki on senlainen parannus eli kertolauseelma suuresti runoa kaunistava, jos ilman sopivasti, eikä kun pakolla, toimitetaan, eikä ylen monilla kertolauseilla yhtä puhetta pitkäksi venytetä. Korhonen, ehkä vähän tässä kohdassa vanhoista poikkeava, ei kuitenkan peräti kertolauseita unhota. Niin esimerk. v. 19 "Ei sillon sinistä nähty" kertoen: "Eikä paljo painettua." v. 21, 22. "Sillon sulhoset sojotti mehtikanan karvasina" kertoen "Nuoret neiot naitavatki varsin varpusen värisnä." Jos saamma sanoa ajatuksemme, niin kuitenki kuulemma Korhosen ennemmin puuttuvaisen, kun ylen liiallisen kertolauseillansa olevan.
Toinen kohta, jossa kylläki runon kehnoudeksi nykyset runosepät usein vanhoista poikkeavat, on, etteivät katso, kuinka kussaki runojatkossa lyhyet ja pitkät tavuet tulisivat paikallensa kumpasetki. Joka erityinen runo taikka runovärsy jakaupi neljään jatkoon, itsekuki kaksitavumen. Niin esimerk. nykysessä kaksi viimmeistä:
Sitä — myöten — silmät — suuret,
Kun on — ohta- — ki le- — viä.
Wanhain runolakia myöten ei konsa jatkon jälkimmäinen tavut saisi olla pitkä'äänellinen, eikä edellinen tavut, jos missä uuden sanan alkaa, lyhytäänellinen. Sanasopunsa vuoksi ovat sentähden kehnompia runoja: v. 26. "Eikä maha mestarien", jossa sana maha alkaa toisen jatkon lyhytäänellisellä alkutamuella, v. 71. "Löysi raavaalle ravinnon" (Löysi — raavaal— le ra — vinnon), jossa sana raavaalle toisen jatkon jälkimmäiseen tamnehen panee pitkän äänen. Ainoasti ensimmäinen jatko sopii ilman runon vähintäi riivaumatta senlaisella sanalla alettaa, jossa alkutavutki on lyhytäänellinen ja sentähden ovat runot: "Näky miehiä mäellä", "Joka henki helluntaina", "Tuli tuskalla kesään" jne sanasopunsa vuoksi kyllä kauneita. Waan peljätessäni päätettävän, jo kehnommalla kannalla, kun onkaan, ylistetyn runomahdin Suomessa olevan, jos vielä muistaki pienistä virhistä tekiöitä muistuttelisin, en niistä virka mitänä, ilman Kerhoista nykysestäki runostansa kiittävä ja sen kauneista lausumista. Waston mielipuolten huutavia ääniä, aikain yhtäläiseen pahenemisesta, on hän asianmukasesti älynnyt, niiden toisissa paranevanki, josta aineesta v. 36 aikain ymmärtämästi kyllä lausuilee. Jos kaikilla saarnoilla aikain pahenemisesta vähintäi perää olisi, niin miksi tämä maailma ja sen elämä jo eivät olisikan muuttuneet? En kuitenkan soisi tällä kysymykselläni taikka muilla lauseilla millään tavalla suruttomuutta puoltamani, vaan toivon itsekunki aina varalla pitämän, ettei toden peräsesti ajat paheneisi, vaan luontoansa ja kaiken elämän arvoa myöten tuo tuostaki tulisivat paremmiksi. Tätä toivoa ja sen myödittämistä ei kuitenkan pidä iankaikkisilla valheilla ja muilla loruilla aikain turmeltumisesta perustaa, sillä ennenkän ei konsa ole ollut "tyhjästä tytyä, valehesta vatsan täyttä." Epäilemättä tekisivät kaikki ajan saarnaajat paljo toimellisemmasti, jos elämän oikian arvon ja perän ihmiselle osottaen keralla neuoisivat, miten aina paremmiksi ja täydellisimmiksi päästä. Niin tehtyä taitaisivat viimmen itseki älytä, aikain toisinaan paranevanki.
Muinelmia.
Lieto Lemminkäinen.