Siinä tarkka tarvitahan,
Mies vakainen vaaitahan,
Kun urosta naitetahan,
Miestä mieähän vihille;
Kun häissä hätä tulevi,
Weren juoksu juomingissa.
Lemminkäinen ei kuitenkan erityistä kosiomiestä tiedusteltu, itse tehden, mitä tiesi tavittavan. Esinnä kengitti hevosensa,
Ettei kynnet kilpistynnä,
Kalpistunehet kapiot,
Ilmankana iljanella,
Kalmankana kaljamalla.
Sitte tulen tanterelle tehtyä käytti muutamasti liekin halki hevosen, jotta entisistä rikkeistä puhdistua, niin valjasti jotta "vesi tippu vempelestä, rasva rahkehen nenästä". Tämän työnsä ohessa kysy äitiltä käärmeen vihoissa kasteltua, jällen kuivattua, paitaansa. Waan äitin ainaki lähtemästä kieltäen ja tuhosta mainiten, Lemminkäinen jo täysipuvussa päätänsä harjaava, vähä suuttumalla nakkasi suan eli harjan kädestään ja lausu:
"Sillon on hukka Lemminkäistä,
Tuho poikoa pätöistä,
Kun suka verin venyvi,
Harja hurmehin kuluvi".
Tämän arvattavasti sano, sillä verraillen yhtä mahdottoman olevan, voida kenenkän häntä vastustella, kun oli mahdoton asia, harjan verta vuotaa. Tuskin taisikan mitä muuta tällä lauseella ajatella, vaikka sille sitte, kuin vasta näemmä, tuliki toinen päätös.
Niin tavallisissa aseissaan, rautapaitaan puettuna ja teräsvyön suolillensa sitonut lähti koista Lemminkäinen, mennessään ovella, pihalla, veräjillä, kosken korvilla ja muissa paikoissa varaelematse, taikka lukeva "synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten". Toimitettua, löi kerran ruoskalla hevoista ja tuli kolme päivää matkattuansa Pohjolan kylään. Näki kolme'ki taloa kylässä, eikä tarkemmin tieten, minne peräytyä, ajo alimmaiseen ja kysy kynnysedustalta:
"Oisiko talossa taassa
Rinnukseni riisujoa,
Aisani alentajaa,
Luokin lonkahuttajoa?"
Wastattua, ei olevan, Lemminkäinen kauemmin sinkkaelematta ajo toiseen, keskimmäiseen taloon. Äskisen kysymyksensä tässä kerrottua ja pahemmanki vastauksen vanhalta akalta saanut, lähti poies kolmanteen, vierimmäiseen taloon. Kartanolle tullut kuuli aika rähinän tuvassa, pai'stavan, haastettavan, laulettavan ja loihdittavanki. Siitä oikialla tiellä olevansa Lemminkäinen tunnustellen ja lauluin kuultua jo itseki innossaan veti karahutti ruoskalla maata, jotta pöly paikalta lähti, mies pölystä sikeävä, joka sitte tulleelta hevosen riisu. Niin kävi sisään Lemminkäinen, koirat jo tullessansa haukkumasta lumottuansa. Sanotaan hänen ei ovesta, vaan nurkasta sisäytyneen ja oliki sillon taikana, ihmisten loihtotiedoillaan voiman muiksi ruveta ja pienimmistäki reijistä puetellatse, samatekun rahvaassa vieläki paikka paikan luullaan pahan hengen ja noitien sillä tavalla kuljekselevan, ollen niin tämä nykynen, kun esivanhempaimmeki muinanen luulo yhtä perättömiä, älyllisiltä ihmisiltä ei korviin otettavia. Toinen senaikuinen taika oli, sitä mahtavammaksi vastustajatansa suhten tietäjän päästä, mitä aikasemmin itse äkkäymättä toisen havatsi. Tämän Lemminkäiselle luonnistuneen, kertoo runo sanoen:
Kuuli ulkoa runoja,
Läpi lauan laulajoita,
Läpi seinän soittajoita,
Läpi sammalen sanoja.