Niin mitenki sisäytynyt, ovestako eli nurkasta, näki Lemminkäinen tuvan tietomiehiä täynnä. Isäntä itse lattialla kävellen, eikä näin äkkinäisestä tulosta hyväksyvä, sano Lemminkäiselle:
"Olipa meillä ennen koira,
Rakki rauan karvallinen,
Lihan syöjä, luun puria,
Weren uuelta vetäjä.
Mi sinä lienet miehiäsi,
Ja kuka urohiasi,
Kun ei sua koirat kuultu,
Eikä haukkujat havattu!"
Wastasi Lemminkäinen:
"En mä tänne tullu'kana
Taiottani, tieottani,
Ilman innotta isäni,
Waruksitta vanhempani,
Suuhun Untamon susien,
Kitahan kirokavetten".
Kohta jälkeen paremminki mainitun tietonsa ja taitonsa osottava rupesi lauluille ja laulo koko tuvan miehistä puhtaaksi, kunne kunki työntäen, toisia
Pohjan pitkähän perähän,
Lapin laajahan salohan,
Kuss ei kule karjan kynsi,
Waella hevosen varsa,
toisia taasen
Lapin laajalle lahelle,
Miesten syöjälle selälle,
Urosten upottajalle,
Josta velhot vettä juovat
Tulikulkut tuioavat,
Lappalaiset lainaavat
ja vielä pahempiinki paikkohin toisia
Rutjan koskehen kovahan,
Kinahmehen ilkiähän,
Johon puut päin putovat,
Perin vierivät petäjät,
Tyvin syösten suuret hongat,
Latvoin lakkapäät petäjät.