Täss' on kiitos kirjassani
Keisarille kenkistänsä,
Lahjastansa laulettava,
Kun olen kuullut korvillani
Tapahtuvaksi taloille, 5
Sattumaksi suuren armon,
Ruhtinaita runsahimman.
Niin minäi mielelläni
Kunnioitan kuulusinta,
Majesteetin suurta miestä, 10
Joka anto armostansa,
Lahjoiteli laupiuesta,
Suuren kenkin Suomen maalle,
Avun vahvan vaivasille.
Nikolai se niin hymäksi, 15
Rupes meille rakkahaksi,
Anto ratki rakkauesta,
Sulosesta syämestänsä,
Laitto suuren rahasumman
Syntisille Suomen maalla, 20
Köyhille kenkättäväksi;
Että pojat Pohjan maalla
Taitaisivat taloissansa
Wielä eeskipäin elellä;
Ettei ruunu ryösteleisi, 25
Eikä herrat heiltä veisi
Tavaroita taltehensa;
Ettei maita millonkahan
Annettaisi autioiksi,
Taikka pantaisi taloja 30
Kansellihin kaupan päälle.
Minä vielä mielelläni
Rakkahimmasti rukoilen,
Että Herra armostansa,
Suomastansa suuri Jumala, 35
Aina onnea lisäisi,
Laupiutta lainoaisi,
NIKOLAILLE niin hyvälle,
Siellä kuulussa kylässä,
Pietarporin porstuissa, 40
Häntä aina autteleisi,
Suojeleisi suuri Jumala,
Wartioitsisi väkevä,
Ettei vihollinen vihanen
Mieltä myöten millonkahan 45
Saisi häntä saavutella!
Herra häntä hengellänsä
Armostansa auttakohon,
Enkelitki estäköhön,
Warjelkohon vakaisesti, 50
So'issaki suojelkobon
Wihollisen voittamahan!
Hän on tuiman Turkin kanssa
Tapellunna taitavasti,
Ett' on voiton väkinensä 55
Tuonut tänne Turkistaki,
Uskon kautta ulkomaalta;
Jost' on kiitos kirkoissamme,
Sulosesti Suomen maalla,
Kaunihisti kuulta saatu. 60
Woi teitä tuimat Turkkilaiset,
Jumalaton julma kansa,
Pahanelkiset pakanat!
Uskon päältä usiasti
Kapinoita kauhioita, 65
Tappeloita tuimimpia,
Harjotteletta häjyjä,
Herran oppia hyveä
Estelettä eksyväiset.
__
Tämän on laulun laitellunna
Poika pieni Pohjan maalla,
Iisakki ilmottanunna,
Pieksiäinen Pielaveellä.
Jälkimaine. Tämän yksinkertasen runon tapasimma jo kesällä 1831 Pielaveden pitäjästä ja olemma sen tekiästä, Iisakki Pieksiäisestä, ennenki maininneet (Helsingf. Morgonbl. 1832, N:o 12). Mainittuna vuonna oli hän nuori, minusta noin 16 vuoden vanha poika ja runon tehdessä arvattavasti vieläi nuorempi. Arvo tällä runolla on kahtalainen. Ensiksi tietään se tosiaanki lähteneen sulasta, vakaasta sydämestä, jotta sihen ei millään sovi, mitä muutamista kiitos ja ylistysrunoista välistä kuullaan lausuttavan, niiden asiain ohessa toisinaan muistaki, erityisistä syrjäsyistä ilmautuvan; toiseksi näyttää, miten meikäläisessä rahvaassa moni jo nuorempanasi älyää sanoja runohin solmiella ja runot laadullensa laitella. Onki harvassa muussa kansassa havattu rahvasta niin näppäräksi lauluja ja muita senlaisia lajitelemaan, kun Suomessa. Terävämpikö sentähden meikäläisillä olisi mielenjuoksu? Sitä en uskova uskon etusuutemme kielestäki tulevan, joka minkä kansansuisen puheen mukaan tahansa kirjotettava on selvää suomea, jota vaston usiampain muiden kansain kieli on erilaista, että kaiken puheen mukaan kirjotettuna tuskin paikallakan ymmärrettäisi, ulompana ei tuskinkan. Niin heidän joita kuita mietelmiänsä yhteen suunnitellen hairahtaa ajatus itse asiasta, sanoja tavotteleva, joilla voisi toisiltaki ymmärrettäväksi tulla. Ja lienee tästäki nähtävä, mikä ankara asia eikö ole'ki, niin kirjottaa, kun puhutaanki, kieltä.
Mitä taasen tämän runon toisien arvokohtaan koskee, sen sulasta, makaasta sydämestä, ei viekottelevasta kielestä syntyneen, niin se jo on tekiän nuoruudestaki arvattama. Erittäin havatsin hänen varsin peljänneen, niin tätä kun muitaki runojansa ilmituottaa ja vasta paljolla anomalla ja vaatimalla sain sihen myöntymään. Monessa kohti maassamme on rahvaalla turha pelko runoistansa, kieltyn, luvattoman olevan, ei ainoasti tehdä, vaan laulellaki niitä. Lienee niin ollut paavin aikoina, joina senaikuisit papit ei taineet suata kansassa muita tarinoita käyvän, kun omiansa, usein kylläki mielettömiä loruja, vaan jo kolme sataa vuotta paavin pimeydestä erillä oltuamme, olisi toki järjen pitänyt siksi tointua, että tietäisimmä runoilla ja lauluilla ei mitänä pahaa tehtävän, jos niillä ei ilman erittäin ketänä rikota, pahoteta, jota aina muussaki puheessa tulee varoa. "Laki lauloa lupasi, hyvät herrat hellitellä" sanoo muutama runoilla tästä asiasta, joka häneltä oikein onki sanottu ja toinen muutaki laulusta kertoma lausuu:
"Waan muista aina varota ne kaikki väärät värsyt, ettei laki sua sakota ja pane pahat reisut.
Niin saatki laulaa helistä, ett' oikein seinät soipi, olutta juoda välistä, kun kallo kantaa moipi."