Monikko on paremmin alkuluonnossaan pysynyt, jottemme tiedä muita tapoja kun 1. me, te, he; 2. mee, tee, hee; 3. mei, tei, hei; myö työ hyö; 4 (meitti, teitti, heitti): 5. met, tet, het. Uudellamalla ja muistaakseni Hämeessäki on kuitenki erotus Sianimutten mei, tei hei ja meitti keitti heitti mäsillä, niin että jälkimmäisiä käytetään, koska joista kuista ihmisistä on puhetta, edellisiä, koska muusta kohdasta. Sentähden sanotaan yksillä paikoilla: ei meellä ole s. o. meidän asunnossa eli paikoilla ja ei meitillä ole s. o. meillä ihmisillä; tuliko teelle mitään s. o. teidän luoksenne ja tuliko teitille mitään s. o. teidän osaksenne; kyllä meen talossa värkkiä löytyy s. o. siinä talossa, jossa asumma, kyllä meitin talossamme s. o. siinä talossa, jonka me omistamma. En muuten ole itse Nimentäsiassa kuullut käytettävän sanoja meitti, teitti, heitti, vaan kaikissa muissa. Tavallinen Hallintasia meidän, teidän, heidän on luultavasti ensin ollut meiden, teiden, heiden Nimennistä met, tet, het samalla muotoa saatavat, kun Nimennästä tiet, säät, maat Hall. teiden, säiden, maiden; taikka sillä tamalla, että on kohdinta meitä, teitä, heitä arveltu Nimenneksi ja siitä saatuna Hall. meidän, teidän, heidän, niinkun siitä on myös saatuna uudet Nimennät meidät, teidät, heidät.
Ilman nämät sanat mahtavat olla kielen vanhimmia ja sentähden usiammissa muissaki kielessä yhdenmuotosina, ehkä vieläi vaillinaisempina tavattavat. Niin yhtä sukua kun meidän minä näyttää olevan Greik. με, μου, ήμειϛ Lat. me, mei, meus; Wenäl. мы, мой, меня; Ruots. min, mig, mej; yhtä sukua kun sinä (te, ti, si) Greik. συ, σε, τε, σοϛ, τεοϛ Lat. tu, te, tibi, tuus; Wenäl. шы, шебя,; Ruots. du, din ja sanan hän (he) heimolaisia Greik. όι, έ, έο, έοϛ (Lat. se, sibi, suus); Wenäl. онъ, его, онъй; Ruots. han, hon. Näiden sanain alkuyhteydestä on seki helposti ymmärrettävä, minkätähden monessa kielessä, esimerk. Greik. Latin. Wenäj. ja Suomen, Lausukkain päätteet omat jotensaki yhdenmuotosia (ειπετε, ειπουσι, ειπει, ειπομεν, ειπετε, ειπουσι muto, mutas, mutat, mutamus, mutatis, mutant; желаю, желаешь желаешь, желаемь, желаюшъ, muutan, muutat, muuttaa, muutamma, muutatta, muuttavat), sillä nämät päätteet alkuansa eivät olleet kun Sianimuillisia kohdeliitteitä.
E. Tämä, tuo, se taisivat ensimmältään kuulua tä, to, si, sitte ta, tai, taa, teä, tämä; toi tuo, toa, taa, toma; se. Samalla tamalla kuulemma monikkoin esinnä olleen nät, not, nit, sitte näät, neät, nämät; nut, nuot, nomat; ne, net. Näissä sanoissa on Yksikön alkukirjain kummanlaisesti toiseksi Monikossa vaihetettu. Waan harvassa muussa kielessä taitaan näitä Sianimuita niin täydellisinä löytää kun suomessa.
F. Jatkosanat ko, kö olivat luultamasti esinnä sianimut ku, sillä kysymystä taittiin sillon muusta puheesta sen kautta erottaa, että sanottiin jälkeen ku eli kun, kuten. Tulet ku, olisi ku, mähä ku sieventyivät aikaa myöten sanoiksi tuletko, olisiko, vähäkö.
G. Sanoista minne, kunne, jonne, tänne, sinne, tuonne näyttää, kun olisi kielestämme nykyjään yksi muinasaikain sia hävinnyt. Jos tosiaanki olisi, niin suurta vahinkoa ja kaipuuta siitä vaan ei ole'kan, koska nykysellä Yhdyntäsialla voitanee yksi asia ajaa ja päälliseksi lienee kielessämme kyllä tarpeeksi sioja nykysistä häviämättömistä. Mahtavat meidän nimukat tyytyä neljääntoista siaan koska greikalaiset ja latinalaiset ovat aikaan tulleet viidellä eli kuudella, ruotsalaiset kahdella ja muutamilla kielillä ei ole kahtakan.
H. Koska, alkuansa kusaka. Muutamin paikoin sanotaan ilman jatkotta kos, joka ei pahemmin kieltämme pilaa, kun ylehensä tavallinen sana jos, samalla muotoa sianimuesta jossa tullut.
Terveyden hoidosta.
(Lisää ja loppu).
Ensimmäisinä päivinä sopii imettä lasta aikaa ja tarvettä myöten, mutta noin kolmen viikon vanhasta alkain ei usiammin, kun joka neljännellä tiimalla päiväsaikana, öillä ei ollenkan. Sillä että lapsi heti totutetaan määrätyille ruokahetkille vältetään paljo vastasia huolia ja vaivoja kasvattamisessa. Myös lapsella itsellä on se niin terveellisempi. Ja ei vaankan pidä lasta joka itkulta imettää tahi ruokkia; pankaa se tarkon mieleenne vanhemmat! Se ei aina itke näljästä, vaan muistaki syistä ja tarpeista, jotka pitää tutkittaa ja autettaa. Jos esimerk. lapsi itkisi vatsankivusta, johonka jo useinki ylenpaltinen ravinto on syynä, ja sitä itkua sitte taas uudella imettämällä eli muulla ruokkimalla tyystytettäisi, niin sillä lapsen vaima vaan suurennettaisi. Eikä myös pidä äitin heti syötyänsä lasta imettää; hyvä jos vasta kahden eli kolmen tiiman päästä syömisen jälkeen, eikä millonkan vihasella, suuttuneella taikka muulla tavalla liikutetulla mielellä rintaa lapselle tarjota, sillä senlaisista mielenliikunnoista maito tekeytyy myrkyksi; pankaapa seki äitit muistoonnne.
Pieni, vastasyntynyt lapsi elää terveempänä vähemmästä ravinnosta, kun paljosta, joka sille vaan tuottaa okse'vikoja, vatsavihleitä, sampaita ja muita. Kaikki nämät pahat vältetään usiasti ja paraite sillä, että lapselle vaan joka neljännen tiiman päästä annetaan ravintoa. Ylenravittua lasta usiasti rupea oksettamaan, joka sillon onki hyödyllinen, eikä estettävä, josta lapsi vaan saisi pahempia ja vaarallisempia kohtauksia. Nukkuneena lasta ei pidä kauemmin rinnalla pitää.