MEHILÄINEN W. 1836.
Syyskuulta.
Muualta saatuja Mehiläiseen koskevia kirjotuksia.
[Sieltä täältä sekä mennä että nykyissä vuonna olen saanut Mehiläiseen koskevia kirjotuksia. Koska ne kuitenki ovat tulleet ystäviltäni, niin niistä en mitänä voi päättää, mitä muutki ajatellevat näistä kokeistani. Panen heiät tähän sitä myöten, kun tulleet ovat, niin mitä ilman jollai tavalla nään Mehiläistä koskevan, kun mitä erittäin on sihen pantavaksi lähetetty, ja josta saan tässä tilassa lähettäjiä kiittää. Toiset ovat Suomenkielellä tulleet, toiset vasta minulta suomennetut.]
S***sta 15 p. Marraskuuta 1835.
Lukiesamme Weli L***din kanssa Suomen Syntyä, havattimma me ilolla, että Maamme nimi on siinä aivan kauniisti juohatettu. Tämä Runo on myös ylehensä kaunis — vaan luuli Weli L. että siinä olisi ollut sovelias vähän pitemmältä Kalevata muistella. Sentähen koetin minäki runoilla — mutta koska tämä tapahtui vähin nuhet sanoilla, niin en luule minun lisäystäni soveliaaksi ensi lehteen pantavaksi. Lähetän sen kuitenki lystin vuoksi. Kyllä A***soni nuhet sanoilla alkoi Aviisinsa, vaan eipä se häntä onnistanut. Jos Weljeni itte näkisit hyväksi muutamilla sanoilla Kalevata muistella, niin olis se kuka tiesi paikallansa. Muutoin ilman tättäki lisäämisettä on Suomen Synty kyllä soma myöskin siinä puvussa, jossa se tänne tuli. Aviisin nimi Mehiläinen on sangen kaunis. Onnia paljon sille ja erinomattain sen toimittajalle toivottaa suosiolla. C. S.
Lisäys Suomen Syntyyn.
(K. Mehil. Tammik. 1836).
Sanojen jälkeen: "Siitä sai nimensä Suomi, Sai nimensä suomisesta, Kalevasta kansan juuren, Suuresta sukuperänsä, mainiosta maaneläjät" taitaisi sopia panna:
O sä kuulusa Kaleva!
Esi isämme ilonen,
Joka suodun Suomen maalla
Perustit majat metiset
Asunmajat ihanaiset
Sukukuntasi suloksi;
Jo o'ot meiltä ammon mennyt,
Armahin Esi isämme,
Poikinesi, pereinesi;
Mutta vielä vanhat runot,
Weisut vierreistä ajoista,
Muistelevat miehuuttasi,
Jalouttasi juttelevat,
Selittävät sulosesti
Eloasi onnellista,
Ilosinta, ihaninta,
Täällä Pohjolan perillä.