Jo o'ot ammon maassa maannut,
Tuonen unta tuuvittanut;
Waan jos, Eukkomme eräinen,
Ylentäsit mullan alta
Pääsi hallavan, helevän,
Sukuasi silmimähän,
Toki moni muret kyynel
Putoasi poskiltasi,
Kun et tuntisi enämpi
Sukuasi, syntyäsi;
Kun et näkisi enämpi
Wanhan ikuista vakuutta,
Riemua ja rakkautta,
Pohjan kuulusan perällä;
Toki surisit syvästi,
Kunk' on kaikki muuttununna,
Uusi kansa, uudet menot,
Uudet tavat, uudet toimet,
Uudet hempiät elämät,
Wanhan vakuuden siassa.
Rohkenisko moni meistä
Käydä kättä antamahan
Sulle, suurelle isälle,
Käydä sulta kuulemahan
Sanomia sulosia,
Ilon mailta ijäisiltä?
Toki tätä katsellessa
Huutasit Manun mäellä:
"Avaa, Tuonela, ovesi!
Outo täällä on asua,
Kylmä Kalevan majoilla;
Emmä tunne omiani,
Eikä omani minua;
Ei tuu kukaan tervehtähän
Esi isäänsä ilolla,
Ei tuu kukaan kyselehen
Sanomia sulosia,
Ilon mailta iäisiltä;
Eikä harmajat hapenat
Täällä kunniaa tavoita."
Eikös tämä Äiän ääni
Herätäisi sua, Suomi,
Etsimähän arvoasi
Esi isäisi poluilla,
Etsimähän onneasi
Wiisauden visuilla teillä,
Taidon teillä tasasilla,
Hurskauden hyvillä teillä,
Rauhan teillä rakkahilla;
Että vanhat kulta ajat
Wielä maillamme vesoisit,
Että vuodet viljasimmat
Kyliämme kaunistaisit,
Että käkiä tuhansin
Kummuillamme kukkuisivat.
Niin sua, kevät käkönen,
Ehk' o'ot pieni lintusista,
Muistelen mä suosiolla
Muinen kerran kukkumasta,
Hyvän hetken liekkumasta,
Puun lehvältä lekkumasta,
Korvihin ukon Kalevan,
Kuuluvoille kulkevaisen j.n.e.
Muita paikkoja taitais sopia parantaa, että tulisivat värsyt: "asunmaata arvaellen — korpimaita kauheita — kussa kankahat katalat — näki maat, metsät ihanat — salot, saarimaat tuhannet — etäämmäksi ennähytti — maa ihana arvattuna" kuulumaan tällä taivalla: asunmaata mielitellen — korpimaita kamakoita — kussa kankahat karusat -näki metsät, maat, ihanat — salot, saaristot, tuhannet — avarammalle ehätti — maa ihana aivottuna. C.S.
K***sta 4 Joulukuuta 1835.
… Mitä anomukseesi koskee, minultakin Mehiläiseen apua soahak, niin lähen jo päältäpäin sitä hyvillä (ut mihi videtur) neuvoilla täyttämään. Tämä neuvo on, että koko aviisi ja liiatenkin Historian suomentaminen kirjutetaan Savon puheen tapaan, joka neumo perustaaksen seuraaviin syihin:
1:ksi. Omat kaikki vanhat runomme sillä puheella kirjutettuna, s.t.s. sillä puheella ainoastaan on muinasaikansa elikkä juuri ja perustus, jolla voi ijäti seisoa.
2:ksi. On verbum medium, jota ainahik piamme kielen hyvänä ja kaunistuksena, ainoastaan Savon puheen omituinen.
3:ksi. On sama puhet korvien kuullak kauniimpi, soivampi, ääneliäämpi.