Käypi tietä, astelevi
Neien kuulusan kotihin,
Eikä kuultu koirakkana,
Eikä haukkujat havattu.
Tyttö pääty leipomassa,
Neitonen taputtamassa.
Sano neito, noin nimesi:
"Ellos konsana, jumala,
Suo kotia koiratonta,
Lapsitonta ikkunoa;
Mi sinä lietki miehiäsi,
Ku kylän käviöitäsi,
Nenätön talohon tullut!"
Niin sano sanansa poika;
"Missäpä on taattosesi?"
Neiti virkko, noin nimesi:
"Äsken taatto työlle lähti,
Eestakasin astumahan."
"Miss' on maammosi oleva?"
"Maammo on pantu paimeneksi
Kisoille kesällisille."
"Missä vielä vellesiki?"
"Welli paljo pakkoavi,
Äiän ottavi vähällä."
Niin tuli kotihin poika,
Itse tuon sanoiksi virkko:
"Jo kävin mä, taattoseni,
Nousin aivon aikasehen,
Kävin kymmenen kyleä,
Katselin taloja myöten,
Kusta savu ensimmäinen:
Näin mä savun ensimmäisen,
Savun saarella palavan,
Tulen niemen tutkamessa.
Menin mä sihen talohon,
Eikä mua koirat kuultu,
Eikä haukkujat havattu.
Siin' oli tyttö leipomassa,
Neitonen taputtamassa,
Sanan virkko, noin nimesi:
'Ellös konsana, jumala,
Suo kotia koiratonta,
Lapsitonta ikkunoa;
Ja mi sinä lietki miehiäsi,
Ku kylän käviöitäsi,
Nenätön talohon tullut!'
"Niin mä siitä, taattoseni, katsoin, jotta huima eikö oo." — "Huima sie oot itse, vastasi taatto. Hään kun rupesi leipomaan, heitti vaatteet vähemmäksi, arveli ei tulevan ketänä. Niin kun tuli vieras, oisi hänellä ollut parempi, jos oisi ollut koira talossa; se oisi haukkunut. Taikka jos oisi ollut lapsi ikkunassa, se oisi sanonut: tulee vieraita. Taikka jos oisit nenäsi sintsissä niistänyt, hään siitä oisi kuullut ja ennättänyt vaatetta päälleen saaha, eikä oisi häpiä vähistä vaatteista tullut. Sentähen hään sanoiki:
"Ellös konsana, jumala,
Suo kotia koiratonta,
Lapsitonta ikkunoa;
Nenätön tulit talohon."
"A mitä vielä pakisi neito?" — "A kun kysyin mie häneltä taattoa, niin vastasi:
Äsken taatto työlle lähti
Eestakasin astumahan.