"Jo oisit jaloki poika,
Kun käteni katkoaisit."
Eikö ainaki hullujaan houraile isä arveli poika. Niin vielä vähän käytyä, vanha lausu:
"Jo oisit jaloki poika,
Kun multa kallon katkoaisit."
Ei olevan oikialla tuumalla, arveli poika.
Tullaan kotiin, mennään maata. Siinä vuoteellaan pa'istaan nuori pari päivyisistä asioista. Sano poika: "mi lie tullut taatolleni, ei ollut oikialla älyllä." Waimo: "a mi hänessä?" — "A niin pakasi laittomia puheita illalla kotiin astuessamme." — "A mitä pakisi?" — "A sanopa esinnä:
Jo oisit jaloki poika,
Kun mulle jalan hakisit.
Siitä vähän käytyä, astuttuamme, taasen sano:
Jo oisit jaloki poika,
Kun tekisit tien lyhemmän.
Niin siitäi pikkuruisen matkattuamme, lausu kolmannekseen:
Jo oisit jaloki poika,
Kun käteni katkoaisit.