Ruma Ruotuksen isäntä
Weitsen pöytähän vetäpi, 95
Sanopi sanalla tuolla:
"Äsken on toet totesi,
Walehettomat vakasi,
Kun veitsi vesottanepi,
Jonka pöytähän sivalsin; 100
Jot' on vuosi vuoliskeltu,
Kaksi kannettu tupessa —
Weitsenpää vesottanepi,
Wesaset lehdittynepi."
Alkoi veitsenpää vesota, 105
Kasvoi kaunihit vesaset,
Kuusi kullaista qesoa,
Lehtiqesan seitsemännen.
Tahvanus on tallirenki,
Hän sanoi sanalla tuolla: 110
"Joko on toet toteni,
Walehettomat vakani? —
Jopa veitsenpää vesosi,
Jonka pöytähän sivalsit;
Rupes kukko laulamahan, 115
Kanan poika kajahtamahan;
Nousi härkä ammomahan,
Pääpönttö pölöttämähän;
Jo nyt on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna, 120
Jo nyt luovun Ruotuksesta,
Otan usko Jesuksesta."
Jouluna Jumala syntyi,
Paras poika pakkasella;
Syntyi heinille hevosen, 125
Sorajouhen soimen päähän.
Härkä olkia levitti,
Sika penkoi pehkuloita,
Pojan pienen peitteheksi,
Katteheksi kaikkivallan. 130
Jälkimaine. Tätä runoa on koottu sekä Hämeestä että Savosta ja Wenäjän Karjalastaki, millä lienee aikoinansa niin hajalla laulettavaksi joutunut. Nähtämästi on se paavinaikuisia jaarituksia Wapahtajamme syntymästä ja semmoisena pidettävä. Ruotus lienee yksi kun raamatun Herodes ja Tahvanusta laulovatki Hämeeessä ja Savossa Tapaniksi, joka on raamatun Stephani. — Toisintoja tähän runoon saapi, ken tahtoo kirjasta: Suom. Kans. Wanh. Runoja edl, koonnut ja pr. Z. Topelius, 4. Osa, s. 20 ja Avisista: Helsingfors Tidningar, Årgången 1829.
Murheruno Pielisen Kirkkoherran JACOB STENIUKSEN Kuolemasta.
Harvon saat nähä hyviä
Syntisihmisten seassa,
Jotka kautta kaiken haaran
Aina arvossa asuvat,
Ja ovat kilvan kiitettävät 5
Sekä Herran Sionissa,
Että muissaki menoissa.
Harvon taitahan tavata,
Neki kuollo korjoapi,
Wiepi Tuoni viekkahasti, 10
Kaikki Kalma kaatelepi,
Peittelepi maan povehen.
Woi sinua, Tuoni tuima,
Kuollo kauhia, kamala!
Kun et vielä viivytellyt 15
Matkoillasi maailmassa,
Ettei Pielisen pitäjän
Kirkkoherra kiitettävä
Olis mennyt meiltä poies,
Ennen ehtoa erinnyt. 20
Wielä oli voimallinen,
Wahva varsin ruumihilta,
Wielä totta toivottihin
Suurta iloa hänestä,
Koska muuttu mustemmaksi, 25
Taivas pilvesty peräti,
Yö jo päivälle pätösi,
Loisti loppu luonahalta.
Jo olen jotaki nähnyt
Ajan entisen kulussa, 30
Nähnyt tulta, nähnyt tuulta,
Nähnyt nälkiä kovia.
Nähnyt suuria sotia,
Rajamailla raskahia;
Olen ollut onnetoinen, 35
Kokenut ajat kovimmat,
Eläessä Eenperinki,
Salomonin sauan alla;
Saanut Wielä saalihiksi
Sille suurelle Simolle, 40
Aflekille ankaralle.
Oh jos kaikki kaipaukset,
Kaikki surkiat suruni,
Kaikki vaivat vaikehimmat,
Tulisivat tutkituksi, 45
Pannuksi paperin päälle,
Niin ne nihki löytyisivät
Meren sannan vertaseksi.
Näien surujen sekahan
Pitää pantaa toella 50
Kuollo meiän kirkkoherran,
Uskollisen opettajan.
Nytpä, Pielisen pitäjä,
Surkuttele surman töistä,
Puhu päivistä pahoista, 55
Omistasi orvon lailla!