Se sama sanottu vaimo
Neuo ensin neitosia, 190
Sano viisailla sanoilla:
"Ottakai minusta oppi,
Ettei sulhoista suloista
Piä sunkan suututella,
Ensikerran käyessähän, 195
Waikkapa vielä viinaltasi
Henki vähän haisahtaisi;
Ei se sieä sulhopoika
Joutavia jaaritella.
Jos on housut huonommatki, 200
Nuttu sarkanen selässä,
Hattu halpa ja matala,
Häränkoivet kurpposina;
Leip' on kuitenki leviä,
Pellot kanssa kasvamassa, 205
Toista tuomassa eloa.
Minä tieän miestä monta,
Koska on kotikylässä,
Jok' ol viinalle vihanen
Wielä nuorra naimatonna, 210
Ja nyt juopi julmemmasti;
Tieän myöski miestä monta,
Joka lassa lällutteli
Joka verassa viteli,
Uuri vyöllä kirkkotiellä; 215
Nyt on pellot piertamina,
Kaikki suossa suurusjauhot,
Petäjässä pellonsiemen,
Kaikki kauneus lamassa.
Wielä sanon viimmeseksi 220
Teille, naiset naitavaiset,
Ettei piikasten pitäisi
Kenokaulon kaahatella,
Käyä kirkon lattialla,
Etupenkkihin pöhätä; 225
Kaunis katotaan takoa,
Siviä selempätäki.
Ei myös peiliä pitäisi
Kahmaloissa kanniksella,
Siellä huivinne sisässä, 230
Mutta paljoa paremmin
Hengen peilistä pitäisi
Sielun virhiä sihata.
Riikinkukko se koria,
Kaula kaunis ja siliä, 235
Jalat rumat ja rupiset;
Hänen täytypi hävetä,
Eikö ihmisen enemmin
Pitäis häntänsä hävetä?"
Jälkimaine. Tässäki Rautalammin Ihalaisen tekemässä runossa on kyllä varten olettavia neuoja tyttärillä, joista neuoista toki ei tarvinnvekan minun pitemmältä kertoa. Näemmä värsyistä 59, 60 ja v. 81—84 tytön viinanki ryyppäämisestä sulhoa soimanneen. Ei kyllä haittaisikan mielestämme, tyttöin vähin varalla pitämän, etteivät menisi juoppolalluille, vaan väärin tehty on kuitenki, siitä sulhoansa haukkua, jos ryypyn ottaisiki. Haukkumalla tosiaanki ei saa häntä tavastansa luopumaan, jos ei kaaneilla ja siviöillä puheilla vähitellen. Paha kyllä on senlaiseen joutavaan tarpeeseen, kun paloviinan nauttimiseen, itsensä totuttaa, mutta monenki miehen, vanhempainsa ja omasta ymmärtämättömyydestä jo pojasta alkain viinaa maistelemaan ruvettua, tulee se sitte vaikiaksi yhtäkkiä heittää, vaikka kyllä näkeeki älyävämmällä iällänsä, siitä paljo enemmän turmellusta, kun hyödytystä olevan. Sillä tosiaanki paloviinasta ei ole mitänä hyödytystä ihmisellä, jos ei muutamissa erinomasissa tiloissa, niinkun ylellisissä rasituksissa, kovassa vilussa eli kuumuudessa, sateessa, usvassa ja sumussa, koska sitä lääketten verostä vähä kerrallansa ja jollen kullon nautitaan. Semmoisissaki tapauksissa on kuitenki hyvä olut paljo virvottavaisempi ja terveellisempi.
Mutta mikä on se vähä hyöty paloviinasta niiden tu hansien turmioin suhten, joita siitä lähtee niin erityiselle ihmiselle, kun koko maalle ja koko ihmissuvustolle! Se polttaa ja koventaa sisällykset, etteivät voi täydellisesti ruokia huvettaa, josta usein pitkälliset reväsimet, muut vatsaviat ja kohtaukset saavat alkunsa, juontuu sitte veren seassa keuhkohin, aivoon ja ympäri koko ruumiin, pilaa älyn, mielen, muistin, voiman ja muun kunnon, turvottaa, pöhistää ja vavistuttaa ihmisen, vähentää luonnollisen lämpimän ruumiissa, syyttää moninaisia raskahimmia, ikuisia tauteja, heikkopäisyyden, halvausvian, ampujan, kaaduttajan, ähkyvikoja, vesiahman, luuvalon, vesipöhön ja muita pöhötauteja, turvottumisen, kelta- ja keuhkutauteja, verisyljyn ynnä muita lukemattomia vikoja, joiden viimmenen loppu on levoton omatunto ja kauhistuttava kuolema.
Sillä tavalla useinki turmelee palovina terveyden ihmiseltä, vaan jos sitäkän ei aina silminnähtämästi tekisi, niin kuitenki aina menettää ilon, onnen ja siunauksen perikunnissa, turmelee hyvät tavat ja kauniit, siivolliset menot, tuhlaa arvaamattoman työajan ja tavaran, saattaa monta miestä hyvättäki elolta maantielle. Myös on verisillä tappeloilla, murhilla ja kaikenlaisilla pahatöillä tavallinen alkunsa paloviinasta. Ei kymmennettä osaakan havata niistä ilman paloviinatta tapahtuneen. — Joka sentähden tahtoo terveenä, raittiina ja onnellisna elämänsä iltaan päästä, tekee hyvin, jos hän ei koskaan ota palovinaa suuhunsa, vaan vieroo sitä kun muutaki myrkkyä. Wielä vähin totuttuaki voipi ryyppäämisen tämän helposti heittää, vaan viimmen muuttuu tapa tarpeeksi ja ihminen vapaasta, mielitahtosesta olennosta paloviinan orjaksi. Waan jos siksi ei muuttuisikan ryyppimisen tapa, niin jopa ilmanki viinaa maistellessaan ihminen toisinaan tulee siitä runsaammasti nautitsemaan, niin että juopuu. Waan juopuneenapa mies on mieltä vailla ja voipi helposti yhtyä senlaisiinki seikkohin, joista saapi ikuisen turmion nimellensä, arvollensa, elollensa ja kunniallensa, taikka joutuu raskainten rangastuksen alaseksi. Paras on sentähden ottaa korviin runoniekan opetus, joka sanoo:
"Jos nyt tahot tarkimmasti,
Osata oikein eleä,
Niin viero viina peräti,
Sekä karta karvojansa.
Ole viinalle vihanen,
Heitä pois lihan hekuma,
Tee jo kelpaava katumus
Armon aikana aiota!"
Parempi toki onki peräti välttää kiusausta, kun suotta sen kanssa taistelemaan antauta. Muuten vaan viimmen ehkä myöhän taidat toisen kuulusan runoniekan kanssa havata onnettomuutesi ja valittaa:
"Wasta minä vanhoillani
Oivalsin tämän asian,
Kuinka kunnia menepi,
Alempi miehen armo,
Kaikki rakkaus katoopi
Entisiltä ystäviltä,
Miesi velkahan veäksen,
Joka ryyppeää rysyltä,
Wiinan viljassa eläpi,
Monet päivät pääksytysten,
Wiikkokauet vieretysten.
Maailman makia seura,
Tapa vanha tarttuvainen,
Jot' ei arvata alusta,
Saapi semmoiset vahingot.
Aivan on asian kanta
Sillä lailla, lapsukaiset;
Minä sen toeksi tieän,
Jok' olen itekki ollut
Taipuva tähän tapahan,
Saanut semmoiset vahingot:
Terveys on turmeltuna,
Kaikki rikkaus kaonna,
Arvoni alentununna;
Matti taskussa makaapi,
Tuskat turkkini povessa,
Ristit, vaivat rinnassani.
Wielä suututin sukuni,
Esivaltani vihotin;
Näytin ihteni olevan
Irvihampaille iloksi,
Hyvänsuoville suruksi."