Muutamin paikoin vähemmin tuttuja sanoja edellisessä Naimarunossa taitavat olla v. 7. Keisti s.o. kensti, ylävä, ylpia, kopia. v. 12. Hojotti; meni hopulla; isosti, eteensä katsomatta. v. 13. Lakois (lakosi); meni lakoon, kaatu, lankesi. v. 17. Pöjötti; tunki itsensä tuhmasti, mielettömästi. v. 40. Kutjuttelet; kävelet, kulet kehnosti. v. 73. Härnäten; suututellen, pilkaten, v. 76. Koplasi; siveli. v. 120. Lyylätteli, toivoeli, lauleli tulevan. v. 146. Miinan minkerästä; hajusta, nenään pistämästä hajusta, v. 203. Kurpposina; kenkinä, karvasina kenkinä. v. 223. Kaahatella; keviä- mielisesti astua, liikkua, v. 225. Pöhätä; yhtäkkiä pistäytä.
Matkakertoelma Hiiden linnaan.
(Muualla saatu).
Ammon olima kuulleet mainittaman Hiiden linnasta ja lukimaki Gananderin Mythologiassa tästä asiasta, jotta voima päättää, tämän muka jossaki Sotkamon ja Ristijärven kirkkokuntiin rajamailla löytyvän. Kun ei tästä merkillisestä paikasta mitanä missiä tietty, eikä kukaan häntä ollu nykyjään käyny kahtelemassa, niin tuumasimaki asianalkain lähtiä hakemaan.
Jo alko pimittää kun, tiistaina 26:tena päivänä Hei- näkuuta v. 1836, kolmen miehen läksimä Kajanista astua teppomaan. Ilta oli sateisen päivän perästä raitis, vaan kun myöhemmin alko kolkostua, päättimä, keskiyön kostuttavalta unelta virkistäytäksemme, eräässä torpassa muutaman tiiman levätä. Tultua kartanolle, eikä tahtoen talonväkiä makiasta unestansa herättää, pöhkäsimä yliselle kussa, lehtikerpuilla peittäytyneet. Unosen kalliita antimia nautitsima. Aamulla, päivän kanssa liikkeellä, kulkima elävän Salmijärven kylätse Jormualahden etelärannalle. Tämä lahti pistää, Oulujärven koillisrannalta, penikourman pituudelta itään päin. Tässä nakkausima heinämän ja korkian vaaran kupeella olevan ahon laialle levähtämään. Yksi matkakumppaleista kiipesi korkeimmalle kukku- lalle, josta hän palattua kerto nähneensä ison osan Oulujärvestä, kaikkine saarine, niemine, lahtine ja ympärillä olevine taloine. Hyvin oli häntä tämä näkö vaikuttanut. — Wä'hän edeskäsin käytyämme tulima ihanaan Hillerin torppaan ja yhtä kaunoseen Loikkalaan, Paltamon pilajätä, eteläpuolella Jormualahtia. Sihen aski olivat tiet välttä'viä ja olimaki sinä päivänä kulkeneet 7 neljännestä. Wieläpä oli mieli, ennen yötä, päästä 5 neljännestä eteenpäin, Paatinmäkeen joka jo on Sotkamoa. Niinpä saattauttamaki veneeltä sormualahden nenätse ja läksimä neuottua tietä astumaan, koilliseen päin. Woi kuitenki näitä maailmoita kulettavia! — Terva- tynnyrien vyöryttämällä sydänmaalta lahden rannalle, oli tie kulunu vyvälle kuopalle, jossa sateella kokoutunu vesi jokena juoksi. Mehtäänkänä ei kaatuneilta puilta ollu menemistä. Kuitenki, jos paljollaki vaivalla, pujottausima tästä ja tulima, oikialta tieltä jo eksyttyä ja tiettömiäki samottua, summia suunnan mukaan aivotulle yö sialle. Loppumatkalla kasteli sadetki jo korvamme.
Syötyä, panima maata pirtinlattialla levitetylle vuoteelle. Aamulla nostua, maksoma yösiasta ja ruuasta, minkä vähän soveliaksi katsoma; sillä näillä seuduin eivät millonkaan määrää ruuan hintaa, vaan heittävät matkustavaisen suosioon, paljastuvat jos vähänki maksaa, ja välistä vaan pakkaamalla saapi heidät mitänä ottamaan. Lähettyä liikkeelle, kulkima 6:den neljänneksen taipalen, kaunisten ja lehteviin kunnasten ja mehtiin kautta, Härmämäkeen. Tällä talottomalla taipalella sattu eteemmä sauna, jossa kotvan lepäsimäki. Semmosia mehtäsaunoja laittaa tämän maan kansa itselleen työpaikoille sydänmaassa, asuen niissä talvellaki työaikansa niillä tienoin.— Wieläki on täällä omi- tuisen somuudensa vuoksi muistettava lampi. Pitkä ja kaitanen; puolikuun mukanen; erinomasesti kirkas vesi, pohjan parin sylen syvyydestä näkyväksi; kahen puolen korkiat, nousevat mäet tiheimmältä ja kauniimmalta petäiköltä peitetyt, jossa tuskin hirreksi kelpaamatonta puuta olisit löytänyt: — kaikki se anto tälle paikalle omituisen, kolianihanasti vaikuttavan muodon.
Härmänmäessä, joka on Ristijärven rajataloja, haasto meille emäntä eräästä Wenäläisestä, joka näitse sydänmaan taloitse kulkien ja herraksi itsiänsä korottaen, miesten poikessa ollessa, vaimoväeltä komentamalla ruokaa, kyytiä, passuuta ja muuta senlaista oli narrannut. Tässäki sitä oli hyvin koettu palvella. Kuultua jälempätä, tämän olleen ainoastaan talonpoika-rietan, joka, aivan rahatonna ollen, niin konnallisesti koki matkansa perille päästä; haasto hän meille hyvin vikevästi, ähmissään tästä hävyttömyydestä. En ole ikänäni kuullu niin jäykkää ja jykeätä Suomen puhetta, joka näytti oikeen ihmeteltävän voiman kauan sorretussa kielessämme löytyvän. Lähti siilon pakinata: ei siinä sanoja puuttunut, eikä toinen lause toistansa kauan vuottanut. Kun olisi käyttäny lyiyspännällä muistoksi kirjoitaa mitä tässä, ei kiertelemällä, kun lyhyesti vaan jykeästi käytettiin; niin olisi siitä ollu Suomen kielikäytökselle ja sanakirjalle paljoki hyövykkiä.
Tästä lähettyä, tulima Eskolan taloon, Pyhännän kylässä, yöksi. Siitä torstai aamulla ihanaan Liuskonniemen torppaan.
Tästä meni matkamme Hiisijokia ylöspäin, ja lähtimäki liikkeelle noin kello 10. Päivä oli mitä kauniimpia. Aurinko paisto lämpimästi ja lieviältä tuulelta vesikalmolle somasesti käyristetyt lainoset läiskyttivät hiljasesti venettä vasten. — Entä vielä sitä vaikuttavaisesti ihanaa Hiisijokia! — Kaitanen; monimutkasesti suikerteleva; kahen puolen korkiat, heinävät niittytörmät, koristetut kaikkinaisilta kesän kukkasilta ja yleensä istutetut ikivanhoilla hyötökoivuila, jotka rannalta levittäen pensiät lehvänsä joen päälle, varjosivat meitä auringon kuumilta säteiltä: — eikö siinä kerraksi katsomista! — Niittymiehet, siellä täällä työssänsä, elähyttivät vielä enemmän tämän ihastuttaman näkemän. Itse istuma veneessä, soudetut kahdelta nuorukaisesti kukostavalta neitoselta vanhan äitinsä kera. Heidän muoto ja silmät ennustivat kaunista ja puhdasta sydäntä, ja se sulonen hymy huulillansa näytti, mitä koriat ja iloset ympärystät ynnä onnellinen, jos köyhempiki elämä, olivat heiän päälle vaikuttaneet. Istuessamme emmä voineet muuta kun ihmehtellä tätä paradiisistä matkaa, joka, kolme neljännestä pitkä, yhtäläisessä somuudessaan oli kuitenki alinomaa vaihehtelevainen. Wieläki ilahtaa sydän tätä muistellessani ja, valkamaan tultua, tarjosinki, kiitolliseksi muistoksi tästä ihanasta kulusta, kukkasen kummalleki neiolle, jonka he, silmät siviästi alaalla ja niiaten, ottivat vastaan. Niin erkanima toinen toiselle onnia toivottaen ja meidän matkue astu siitä 3:men neljänneksen matkan Pekolan taloihen, Hiisijärven kylässä.
Pekolan talot ovat länsipuolella Hiisijärviä. Tämä järvi, ennen enemmin kun puoli penikuormaa pitkä ja leviä, laskettiin talonpoijilta v. 1701 ison tulvan keväillä ollessa ja kymmenisen sylen pitusen hietaharjun läpikaivamalla. Wielä puhuvat vanhat miehet kuulleensa, tämän juoksemaan päässeen vesijoukon kauhialla räiskeellä metsän läpi itsellensä tien uurtaneen ja talonki hävittäneen. Oli ennenki juossu pienonen puro Tuomaanjärvestä tulevaan jokeen, vaan nyt meni vesi omia teitänsä. Tästä työstä onki Hiisijärveläisille mahottomat hyvät niittynsä syntyneet. Nyt on järvi tuskin enempää kun neljännestä pitkä ja leviä. Mikä ennen järven pohjana, oli nyt niittynä eli 75 vuotiassa koivistona. Länsipuolella oli kuitenki tuulelta ajeltava hieno hiekka semmosen aian pysyny ruohottumatonna ja metittymätönnä. Sillä hiekka muuttaupi, pölisten tuulella, ja kinostaa millon mihinki kuni lumi talvipyryllä, peittäen niin jokainuan nousevan piikin. Kaukaa katsoen tätä lavialta vaalattavata paikkaa, luulin ensiste vaahtevaksi koskeksi. Santa on erinomasesti hieno ja luulisimaki sen lasiteoksi käyttävän.