Siitä astuma penikuorman taipalen, kauniisti Kuurtajajärven rannalla olevaan Kuurtajan taloon, jossa yöpymäki. Tässä oli erinomasesti siistiä ja valastua väkiä, jota ei harvon pohjanmaissaki ihmeekseen tapaa. Koko edellinen päivä oli paraasta päästä ollut satamaton ja kaunis.
Maanantaina ensi päivänä Elokuuta läksimä tästä ja tulima, jo vähän eksyksissäki käytyä, penikuorman taipalen, suuren Ontojärven rannalla ja sen luodesopussa olevaan Hietaperän taloon. Siitä saattautima neljänneksen järviä Katajalahteen. Waikka kesken kiireensä olivat parassa luokopäivänä lähteneet tästä kyytiin, eivät kyytimiehet kuitenkaan millää kontrahilla tahtoneet ottaa palkkaa saattamastansa ja täyty heidät kauan houkuttelemalla sihen taivuttaa.
Tästä oli vielä 9 neljännestä kirkolle. Matkamme meni, paitsi moniaien talojen sivu, myös kolianihanasti vaikuttavan Multitörmän ylitse. Siinä kulkima parin neljänneksen pituudelta ikivanhalla petäiköllä kukoistavaista hietaharjua, josta puien välitse näkyvät etäiset järvet saarinesa ja talot niittyne, peltone ja huhtane. Täällä oli myös vanha petäjä, jonka kupeessa luettiin vuosiluku 1788 leikattuna. Jälestä kuulima senaikussa sotaaikana täällä olevan sotavahin sen puuhun piirtäneeksi.
Noin kello 6 j.p. tulima pappilaan. Terve! sinä vanha pappila vanhane harmajapäine isäntänesi, jolla, paitsi elämän kaikkia vastakäymisiä, nuorukaisen ilosuus on vielä jäleltä säylynyt; — Joka matkustavainen kiittää sinun hyväntahtosesti ja ilosesti vastaanotettuasi ja ruokittuasi! —
[4] Kumpassin (suuntalin) puutteessa, on pohjanmaita kulkemalle isoksi avuksi yksinäisten petäjäin kuorta merkitä. Pohjoseen on se aina paksumpi ja ylemmäksi mustumia kun etelään käsin, sillä pohjatuulten tähden on se puoli tarvinnutki vahmemman peitteen. On muitaki merkkiä niink. teien muurahaispesistä etelä suunnalle meneminen; muurahaisten asuminen kannoissa päivän puolella; lehvien isompi pituus sinne käsin jne.
[5] Rastiteiksi kutsutaan sydänmaan teitä, jotka puien pilkkomisella ovat viitotut. Äkkinäiselle kulkialle on tämä isoksi avuksi, estäin eksyttäväisille karjanpoluille menemästä.
[6] Gananderi puhuu erään, Hiisi nimisen, Kalevan pojan, 10 (vanhaa) penikulmaa itään päin Kajaanista, keskellä suota, rakentaneen suuren summattoman linnan hirmusesti isoista kivistä ja mullasta, sylenpitusilla sinne vievillä porrasvälillä eli pykälöillä. Katso Gan. Myth. Fenn. sivu 29. Nähtävästi puhuu Gananderi samasta linnasta, vaikk' emmä me minkäänlaisia rakentajan jälkiä ja merkkiä paikalla tavanneet.
Satuja.
1. Poika ja Äiti.
Mökkiläispoika varasti rikkaan talon kirjavasusta pienen kirjan ja toi sen äitillensä eikä salannutkan varastustansa. Äiti sano: "pahoin kyllä teit, että varastit, mutta ei nyt talo tuosta pienestä kirjasta häiviä, jonka tähden pidänki sen, enkä laita sinua häpiänalaseksi sillä, että ilmottaisin ja veisin takasin. Waan kuitenkan ei sinun pidä vasta mitään tuvasta ottaa." Sillä tavalla nuhteli äiti poikaansa ja saiki sitä usiasti tehdä, sillä useinki näpisteli poika pieniä kaluja ja toi ne äitillensä. Niin kasvo hän aikaa voittain julkiseksi varkaaksi ja joutu viimmen hirsipuuhun. Hirsipuusta sanotaan hänen vummesiksi sanoikseen lausuneen; "Äitiäni saan minä tästä hyvästäni kiittää. Jos hän olisi kurittanut minun, ensikerran pienen kirjan varastettuani, ja vienit kirjan jälle, niin toki en enää toiste olisikan semmoiseen työhön ruvennut, vaan kun hän ainoastaan nuhteli ja uhkasi, niin siitä vaan yllyin pahemmaksi."