Tulipalloista.
Toisinaan nähdään pallokkaisia, ehkä harvon täysiymmyrkäisiä, erisuurusia, kiiltäväpurstosia, tulisia harkkoja halki ilman kiidähtävän, sitte maahan putoaman ja hirmiällä räjähyksellä särkymän. Ennen vanhaan pidettiin niitä jotai onnettomuutta aavistavina ja kutsuttiin tulisiksi eli lentäviksi traakeiksi. Siinä, jossa alaspudonneinna särkyvät, tavataan suurempia eli pienempiä kivikiskoja, jotka päällyspuolin jollai kuonalla katetulta sisältä löytään olevan monenki-laatuista mineraalia. Selkiästi havataan näiden tulessa olleen ja pudottuaan usein löytään kyynärän eli enemmän maansisähän työntyneinä. Mainittava asia on, että jos missä maanpaikassa tahansa näitä kiviä tarkemmin tutkitaan, niissä aina löyttiin yksiä aineita, rautaa, rikkiä, talkkia, hiekettä ja muita semmoisia, eikä koskan toisessa paikassa, mitä ei toisessaki, vaikka kyllä otettiin eriajoillaki pudonneita kiviä tutkittavaksi.
Muinen ei vähintäkän tietty, mistä nämät kivet olisivat peräsin. Sitte ruvettiin arvelemaan, olevan niiden kuun tulivuorista ilmaan viskotuita, maahan sinkoamia. Uskottavampi on kuitenki, mitä näkyjään enimmät luonnontutkiat päättavätki, niiden itsessä ilmassa syntyvän, siinä aikansa häälyvän, sille maata likemmäksi joutuen alas putoavan ja vikevällä vauhdilla pudotessaan kuumuvan. Samalainen taitaa vielä nykysinäki aikoina kummaksi katsotun kivisateen syy olla. Ja miksipä kyllä ei voisiki erityisiä kiviä ilmassa syntyä — päättävätpä luonnontutkiat kokonaisia maitaki aika ajalta uudelleen ilman avaruudessa sikiävän ja entisten keralla määrätyitä teitä ja piirejänsä samoamaan lähtevän.
Tähtilennoista.
Sees iltoina näemmä usein, kun lähtisi tähti sialtansa ja putoaisi maahan. Sitä luultiin ennen öljysekasista eli muista ilmassa syttyvistä höyryistä tulevan. Todenmuotosempi on kuitenki lentotähtien yhtä laatua olevan, kun tulipalojenki. Waan kaikki, mitä tästä aineesta voisimmaki lausua, on vielä pelkkää arvelemista, ei tiettyä totuutta.
Wesikaaresta.
Kaikki juorut vesikaaresta, kun olisi joku eränen kapine, onsi sisältä, hopia eli kultakannut päissä, jolla ukkonen joisi vettä meristä, järvistä, lampiloista, joista eli hetteistä — ja jonkatähden vesikaarta myös ukonkaareksi toisella nimellä sanotaanki — ne kaikki ovat tyhjiä, joutavia lastenloruja. Wesikaari ei ole mikänä suuri kumma, vaan hyvin älyttämä luonnollinen asia, joka tulee auringon säteiten taitusta sadepisaroita kohti ja joka sentähden ei ilmau'kan, paitsi missä samalla ajalla sataa ja päivä paistaa. Siitä ei kuitenkan seuraa, että aina näkisimmä päivänki paistavan, kussa näemmä vesikaaren, sillä päivä kyllä voipi lähettää säteensä ylös ilmaan sadetta kohti, vaan sillä paikalla, kussa itset olevina, näkymätön olla. Myös havatsemma vesikaarta katsellessa itsemme aina olevan päivän puolella kaarta taikka molempain välissä ja että muuttuessamme johonkuhun toiseen paikkaan, kaariki sitä myöten muutteleksen taikka peräti katoaa; että päivän korkiammalla ollessa kaari on matalammalla, vaan alempana ollessa päivän, kaari korkiammalla. Syy näihin kaikkiin ilmestöihin on jo sanottu, nimittäin päiväsäteitten taittu vesipisaroita kohti sateessa. Auringon säteet kun joutuvat hienommasta liikkumasta aineesta paksumpaan eli paksummasta hienompaan, ilmasta esimerkiksi veteen eli vedestä ilmaan, eivät mene suoraan, vaan tekevät pienen polven rajapaikalla. Tätä kyllä merkillistä säteitten polveumista siitä sädepolveksi sanotaanki. Sitä myöten kun säteet taittuvat terävämpiin eli tylsempiin polviin ilmautuvat seuraavata seitsemän vesikaaren haamua. Suoraan juokseva, taittumaton sade saattaa valkian haamun, vaan muut taittuvat säteet sitä myöten, kuten aina enemmin ja enemmin taittuvat, ensiksi punasen, sitte helävän, keltasen, vehriän, sinisen, muservan ja punasinisen, joka viimminen onki se haamu, ku ilmautuu säteen enimmästi suorasta poikettua.
Ei kuitenkan kaikitse auringon paistoissa ja sataessa vesikään näy, ainoastaan sillon, koska sadepisarat kumoavat aurinkoa vasten kun seinän, johon auringon säteet paistavat. Ei kyllä pysähdy'kän pisarat paikallansa, vaan alasputoavat ja palkitaan uusilta kerkiämiseen, joka juuri tekee saman asian, kun jos olisivat yhdet pisarat paikallaan pysyväiset. Niinpä kehrätessäki et näe välipaikkoja kehrärattaassa, vaan yhden jotkottoman pyörän. Jos auringon vastanen pilvi ei satu yli taivaan olemaan, niin katkeaa kaari ja näkyy niin monena palasena, kun pilvilonkkiaki. Usein näet yhden vesikaaren päällä toisen vielä suuremman, vaan tummemmilla haamuilla, kun alimmainen. Koskihouruilla, pyörivillä vesirattailla ja ylehensä, missä vesipisaroita seinäntapasesti tulee tihiämmässä aurinkoa vasten olemaan, näet samanlaisen komian, ihanan, haamukuvaelman, kun vesikaaressa taivaallaki.
Auringon ja Kuun Kehistä.
Neki tulevat säde'taitusta, ei kuitenkan kirkkaasti läpikuultavissa vesipisaroissa, vaan niissä vesihöyryistä syntyneissä jääneulasissa, joita usein asuskelee ilman ylimmäisissä äärissä. Paljas höyry matkaansaattaa samanlaisen kumouksen, jos esimerkiksi pidät palavan kynttilän kiehuvasta vedestä nousevissa höyryissä. Kokonaan toista laatua ovat auringon ja kuun sapet, joita myös toisinaan taivaalla nähdään ja jotka ovat ikäskun varjokuvia auringosta ja kuusta. Uskottava on näissäki muodoksissa yhtenä syynä olevan ilmassa löytyvien jääneulasien ja toisena on epäilemättä auringosta ja kuusta lähtevät säteet, jotka näiden kalvoa vasten taittuen, siinä kuvaavat itsen kuun ja auringon levyen. Päivänsappia on seitsemiäki yhdellä kerralla havattu.