Suomen muinashistorioitsioille mietinnäksi.
Pieniki valonhämärä on parempi synkkää yöpimiätä. Synkkä pimiä yö peittää Suomen muinasajan tiedot. Wasta myöhemmin ja vähitellen alkaa päivä koittaa siitä ajasta ruveten, jona Suomen maa vallattiin Ruotsalaisilta, ei täyttä seitsemän sataa vuotta sitte. Se paras, mitä sitä ennemmäisestä ajasta tietään, on se, että Permiän maassa asuvat Suomalaiset olivat rikkaita, kaupankäynnistään kuuluja ja että Jumalan palvelu heidän seassansa oli täydessä voimassaan, jonka kuva heiltä suurella huolella suojeltiin. Tiettävästi asuivat nämät Permiän Suomalaiset nykyisessä Permiän läänissä Kamajoen varsilla ja siitä luoteesen päin Wienajoen rannoilla aina Wienamereen asti. Jumalan kuva mainitaan olleen Wienajoen rannalla asuvilla. — Suomen vanhoissa tarinarunoissa mainitaan myös yhtäläiseen eräästä kansasta (Suomalaisjoukosta), joka sekä nimensä puolesta oli kuulu, että muuten voimakas ja joka näyttää näillä seuduin asuneen. Se oli Pohjolan kansa. Oli monta muutaki nimeä Pohjolalla nk. Sariola, Luotela. Edellinen näistä, joka alkusin taisi kuulua Saariola, muistuttaa ruotsalaisesta nimestä Holmgård ja Wenäläisestä, Wienajoen rannalla vieläki löytyvästä kaupungista Holmogori. Luotelan nimi merkitsee, että oli luoteesen päin esi isillämme kuljettava, kun matkasivat Pohjolaan, taikka juuri sitä suuntaa, jota Wienajoki latvoiltansa Wienamereen juoksee. (Lisää toiste).
MEHILÄINEN.
W. 1839. Helmikuulta.
Suomen muinashistorioitsioille mietinnäksi.
(Lisää Tammikuun osaan.)
Näyttää siis, kun olisivat esi-isämme, taikka se osa muinas-Suomalaisista, joiden seassa enimmät vanhat runot syntyivät, niiden synnyntäaikana asunut Wienajoen varsilla. Runoissa muistellaan heidän sekä vettä myöten että maisin Pohjolaan kulkeneen ja kolme päivää matkattuansa sinne peräytyneen. Tätä kahtalaista kulkua selvittämään sopii kyllä hyvästi se arvelu, että asuivat joen rannalla ja ettei se ollutkaan joku pienempi joki, on siitä arvattava että verrataan runoissa useinki mereksi. Kovemmat kuohut ja aallot kohtasivat heitä Pohjolaan päästessänsä, josta myös lienee nähtävä, Pohjolan olleen merta likempänä. — Eräs vanha runo (k. Meh. 1836 Toukokuulta) mainitsee Tuiretuisen pojasta, joka "läksi viemähän vetoja, maarahoja maksamahan." Niinkuin runo nimitetyssä paikassa luetaan, olisi hän matkannut Pohjan kankahilta, tullut aukialle meren selälle ja siitä Wäinölän ahoille. Mutta toiset ja pianpa usiammat laulajat muistelivat hänen Wäinölän ahoilta lähteneen ja Pohjolaan matkanneen, niinkuin saman runon toisinnoissa onki merkitty. Jos, kuni uskoisimma, matkansa kävi tällä jälkimmäisellä tavalla, niin voisi siitä päättää, Wäinölästä aikoinansa veroa Pohjolaan vedetyksi. Tämän asian tekee toinenki runonpaikka (k. Kalev. XVII: 512-523) uskottavaksi. Lemminkäinen siinä Pohjolaan tultuansa muistuttaa itsensä sekä muiden tuomista ohrista ja jyvistä. Eikö mahtanut siinäki olla maine verojyvistä? Kun Pohjolata runoissa myös paikoin Jumalisiksi (k. Kalev. XVII: 63 tois.) nimitetään, niin luulisi tämän nimen juuri tulleen Pohjolassa pidetystä Jumalan kuvasta, niinkuin sama kuva tietään Permiäläisillä suuressa arvossa olleen. Arvattavasti luultiin tämän kuvan tuovan paikalle kaiken onnensa, rikkautensa, voimansa ja etuutensa. Sentähdenpä lienevätki Wäinölässä asuvat Suomalaiset useinki yritelleet saada Jumalan kuvaa taikka itsellensä ryöstetyksi, taikka muuten Pohjolasta hävitetyksi. Ne matkat ja sodat, joita Sammosta käytiin, ehkä olivatki tämän Jumalan kuvan tähden, jolla kyllä mahdollisesti voi olla erityinenki nimensä Sampo. Jos tämä asia saataisi, kun toivomma, vasta paremmin selvitetyksi, niin helposti voisi ymmärtää senki, kuinka Sammossa oli
- - - "kyntö sekä kylvö, Sekä kasvu kaikenlainen."
ja kuinka sama Sampo
"Jauho päivän syötäviä
Päivän toisen myötäviä
Kolmannen kotipitoja"
- - - - - - - - - - -
"Jauho purnon puhtehessa" j.n.e.