"Ja suuresti iloitsen siitä, että näin sinun ottopojaltani, tältä nuorukaiselta, luokseni johdatetuksi. Ettei mielesi vielä ole peräti turmeltu petollisten ylistäjäisi laumalta näen siitä, ettäs olet tainnut suostua tähän nuorukaiseen, joka kyllä ei ole sinua vilpillä tuuvitellut. Minä ostin hänen yhdeksän ajastajan vanhana ja olen neuonut häntä kaikessa tarpeellisessa opissa, joka onki mieltäni myöten onnistanut, sillä on hän kasvanut jaloksi, toimelliseksi ja ymmärtäväiseksi nuorukaiseksi. Mitä hänen sukuunsa koskee, niin on hän sen vanhan kauppamiehen poika. Tavallinen viisautesi sumeutui väärältä tavaroiten himolta, muuten olisit heti havannut, että imettäjän puhe ei ollut uskottava, sillä hän oli lahjottu väärin todistamaan tavaroitesi vartialta, joka toivoi siitä suuresta perinnöstä, hänki jotain hyvää osaksensa. Ota nyt tämä nuorukainen palvelukseesi, minä toivon hänen palkitsevan vahingon ystävästäsi Salaspasta, joka jo on vanhannut ja tullut sinulle tuntemattomaksi, niinkun hänen tässä edessäsi näet."
Kuninkaan sydän oli pakahtua ilosta, kun nyt näki nuoruuden ystävänsä Salaspan edessänsä, jota ei hän ennen tuntenut, sillä niin oli hän entisestään muuttunut. Samassa kuului toisesta huoneesta hiljainen soitto, suloisempi laadultaan, kun kuningas koskaan oli kuullut. Muiden sydämensä liikutusten keskellä piti hänen kysyä, mikä se oli. Salaspa vastasi lapsensa siellä soittavan ja käski heitä tulemaan sisälle. He tulivat entisessä puvussaan, vaan hivukset palmikoittuna ja kukkaseppeleet päässä. Kukin heistä kantoi lahjoja Persian kuninkaalle. Yksi sanoi: "terve sinulle, Persian kuningas, minä annan sinulle tämän ruusun jälkeentulevaistesi koristukseksi"; toinen antoi kultaisen käädyn, jolla hän kiinnittäisi kansan sydämen omaansa, kolmas taivaankarvasen vyön oikeuden vahvistukseksi, neljäs diamanttivästisen miekan onneksi sodassa, muut muita.
Näin loppui tämä päivä, ihmellisin kaikista kuningas Sarbaan päivistä. Hän palasi takasin ja olis ottanut Salaspan kanssansa, joka kuitenkaan ei tahtonut heittää pientä alammaiskansaansa, vaan pyysi kuninkaalta, saada pysyä yksinäisessä levossaan. Kotiin tultua oli kuninkaan ensimmäinen työ heittää jalkavaimonsa ja ottaa entisen puolisonsa tyttärineen vankiuudesta. Tyttärensä antoi hän puolisoksi nuorukaiselle, jota hänen tuli niin paljosta hyvästä kiittää ja jonka hän ylensi korkeimmaksi käskynhaltiaksensa. Sarbaasta oli tullut peräti toinen mies. Poikaa hänellä ei ollen, määräsi hän nuorukaisen jälkeiseksensä kuningasistuimelle ja Persialaiset sadut kiittävät vieläki Sarbaan ja hänen jälkeisensä hallitusta kultaiseksi ajaksensa, sillä senkaltaisia kuninkaita ei heillä ollut ikänä ennen löytty.
Juttu juhlajuomisesta,
Koottu kirkkokohmelosta.
Nyt on mielessä minulla
Tästä kansan kauhiasta,
Synnin syystä synkiästä,
Ruveta runon tekohon,
Laaullani laulamahan, 5
Suomeksi sanelemahan,
Kuinka viina viljellähän,
Juoma karvas kaupitahan,
Aivan pannahan pahasti,
Paikassa parahimmassa, 10
Aina synnin aineheksi.
Sillä ahnehet alati
Warsin viekkahan tavalla
Rahat vievät rahvahalta,
Aivan tolpan ainuanki 15
Köyhimmänki kerjäläisen.
Jos ei kestäisi kotona,
Eikä keittää keritä,
Kuljettavat kaupungista,
Alti sauovat alaalta 20
Tämän myrkyn myytäväksi.
Sitten juhlina jaloina,
Aina kanssa ankkureinsa
Tykö kirkon kiiruhtavat. 25
Siinä kauan kaupitsevat,
Aivan istuvat alati
Aamut ankkurin tykönä,
Oottelevat ostavia,
Juottelevat juomareita. 30
Eipä saarra soittaminen,
Eikä veisukaan vetäne,
Saane synnin tunnustukset
Kavalata kaupaltansa;
Aina kurja kaupitsepi, 35
Ehkä pappi altarilta
Saarnastuolihin menepi.
Jo on päivä poikki kirkon,
Kello käypi kahtatoista,
Sitten templihin tulepi 40
Oman oittinsa perästä,
Oman arvon antamasta,
Kanssa joukon juopuneitten,
Seurakuntansa seassa.
Sitte tultua sisälle, 45
Penkkihinki päästyänsä,
Torkkuvat törisevinä,
Penkissänsä pehturoivat.
Eipä arva'a ajunsa,
Sielun tarvista tavota, 50
Eikä ymmärrys ylene,
Silmät kirjoa selitä;
Korvat kuuroksi menevät
Saarnan kuulohon samate,
Syän syntinen palapi 55
Ahneudesta alati,
Eikä tottele totuutta,
Waikka siinä Siionissa
Wahva suussa vartioitten
Pauhaapi toen pasuuna, 60
Helisepi herran ääni
Aivan korvihin kovasti;
Ei se voi sioa saaha
Syämessä syntisessä.
Kohta kirkosta menepi, 65
Ulos uksesta isosta,
Tykö juosten juopuneitten.
Jotka kilju kirkkomailla,
Karju kirkkokartanolla,
Kovan kohmelon käsissä. 70
Pahan ilman pakkasessa.
Niillen alkapi sanella,
Näillen kurja kuiskutella:
"Jopa teiät, ystäväni!
Kovin kohmelo käsitti; 75
Onko markat matkassasi,
Tahi sillingit sinulla,
Wielä nyt minulla oisi
Wiinapolska puolillansa;
Sillä tautinne tasaisin, 80
Kohmelonne korjoaisin."
Sitten mennähän mäeltä
Miehet mielellä hyvällä,
Ankkurille astutahan;
Saavat pikkusen pikarin, 85
Totta toisenki panevat
Ensimmäiselle evääksi,
Josta juopuvat jalosti,
Aivan päihtyvät pahasti.
Sitten syttypi syvälti, 90
Ilma nousepi isoksi,
Kiroseksi kirkkomailla.
Moni paljoa pahoa
Täydessä vihanväessä,
Sadatusten suurten kanssa, 95
Toivottapi toisellensa.
Toiset pilkkoja pahoja,
Leikkiä luvattomia,
Suupaltat pahoin puhuvat,
Suunnattomat suututtavat. 100
Aina muistupi monelle
Wälit entiset etehen,
Toinen toiselle sanopi:
"Selvittele sievimmästi
Welka viimeinen minulle!" 105
Mies se vannopi valeeksi,
Aivan tyhjäksi tekepi.
Toinen täyttäpi toeksi,
Walan kanssa vahvistapi;
Näistäpä torat tulepi, 110
Tapahtupi tappelutki.
Eipä siinä ensinkänä
Muistu mielehen monelle,
Mitäspä puheli pappi,
Saarnastuolista saneli. 115
Eikä kuulu kunniata
Jumalalle julkiselle,
Jok' on viinan valmistanut,
Säännyt ihmisten iloksi.
Wielä syntihin syvemmä 120
Moni päällä päihtyneellä
Himoiltansa hillitähän,
Alla viinan villitähän;
Joista juttuja tulepi,
Sakot suuret päälle saapi, 125
Rahat raukalta menepi,
Aika tärkki tuhlatahan,
Moni viikko vierähtäpi,
Kuukausi pian kulupi,
Keräjiä käyessänsä 130
Pitäjän rajaperillä.