Nyt minä murehin muuta,
Walittelen vaivojani,
Keräjissä käytäissä,
Kulettaissa Kuopiossa;
Joss' ei viina visko päätä,
Olut otsoa kivistä.
Kyll' oisi olutta ollut,
Kaste'vettä Kuopiossa,
Waan oil kuiva kukkarossa;
Ei sillä ehon eletty,
Eikä kyllin kystä syöty.
Jo oisin kaatunut ka'ulle,
Kuollut kurja Kuopiohon,
Mutt' oil Kermu kelpo poika,
Peräniemeltä peräsin,
Joka autto atrialla,
Muisti murkinapalalla.
Wiimeiseksi taisi, ei kauan sitte, seuraava Kraatarin Kusta Wesilahden pitäjästä Hämeen rajoilta selkäsaunan laulustansa saada, niinkun siitä itse hän kertoo, sanoen:
Kraatarin Kusta se lauluja tekee;
Mikä lienee, kun jo ei leuatki repee.
Se oli Pyhäin päivän runtu,
Kusta sai selkään, että vähän tuntui.
Kraatarin Kusta ei laulamasta lakkaa
Waikka häntä Helisevä kylläkin hakkaa.
Mehiläisen toimittaja.
[5] Tässä seuraa se luvattu Autuuden Järjestys, jota ilman Konsistorin tutkimatta ei saa präntätä ja sentähden täytyy pois jäädä. Muuten löytyy siitä asiasta tarpeellinen tieto hyvissä Katekismoissa. Mehil. toimittaja.
[6] Tämä Kerettyläisen nimi on luotettavain ihmisten puhetta myöten saanut alkunsa Keyrityn kylästä Nilsiän ja Nurmeksen pitäjäin rajalta, jossa ensimmäinen heräjäminen Savon puolella on tapahtunut.
Wastaus Mehiläisen puolesta.
Nyt emme tohdi lukioitamme niin kauan yhden, jos tarpeellisenki, aineen kertomisella pidättää. Waan jos vasta tilaa saamma, ja erittäinki, jos kuulemma sitä muiltakin lukioltamme toivottavan, eli edes suattavan; niin estelemättä tahdomma sen anotun paremman selityksen lauseillemme antaa, missä taidamma. Sihenasti ajatelkaat niistä harvat lukiamme, mitä kuki näkee parahaksi eli muuten tahtoo.
Muutamia sanoja runojen teosta.
Usein laulaa runoniekka suorastaan runonsa josta kusta aineesta, jonka itse valitsee eli toiset hänelle antavat. Näin tapahtuu varsinki pitopaikoissa, joissa viina eli olut ja yhteinen iloisuus on mielen maallisista huolista irtauttanut. Kuuluja runoniekkoja etsitään välistä kodissansa ja pyydetään jostain eräisestä aineesta runoa laatimaan. Niin mainittiin Maaningalta miehiä kerta Korhosen luoksi Rautalammille tulleen, ei muulla asialla, kun että saisivat kappalaisestansa runoa tekemään. Sama kappalainen sanottiin olleen juttuja rakastava mies ja sentähden ei hyvässä sovussa seurakuntansa kanssa. Korhonen oli antanut heidän kertoa kaikki, mitä miehestä tiesivät, ja sitte heti paikalla valmiin runon, paremman, kun toivoivatkaan, heille laulanut.