Kävi tietä, astelevi,
Arvelee, ajattelevi:
"Joko mennen maata myöten
Wainko kulkenen vesitse? —
Menisin mä maata myöten,
Kanssa jaksaisin jalalta,
Waan ne kenkäni kuluvi,
Saappahat supi menevi;
Hyv' ois vettä viiletellä,
Myötävirtoa vilata,
Waan on nousta vaikiamp,
Päästä päälle kosken korvan."
Muisti Mustosen venehen,
Sen otti omin lupine;
Löys' airot venehen alta,
Raksit rannassa rakenti:
"Aalto ei Ollia hukuta,
Miest' ei kaaha kosken korva."
Laski korvan, laski toisen,
Kiven kiini ottamatta,
Kallion kapasematta.
Niin tulevi kolmas korva,
Wene väärähän menevi,
Kaksilaita kalliohan,
Mustosen vene musuksi.
Ele huua Huusko parka,
Ele oo Olli milläskänä! —
Juntti joutuvi hätä'än,
Karppanen tähän kahu'un,
Miestä maalle saattamahan,
Kuivalle kulettamahan;
Waikk' on koski kontin vienyt,
Wirta viinan viilettänyt,
Lihapalaset likahan,
Rapakkohon voirasiat,
Miehen mielen melkiähän,
Naimatuumat tuonnemmaksi.
(Kuhmosta.)
Kaipaksen elämäkerrasta.
Kaipas onkivi kaloja.
Joen suussa joutusasti,
Millon Weilon venehellä,
Konsa kökkivi kivellä;
Tuota katsovi kalatki,
Halusesti hauvit katso,
Ahvenetki arvelevat,
Kun oli otsa oivallinen,
Kulmaluunsa kunnollinen.
Kanssa kasvonsa leviä.
* * *
Kaipas kaskuja panevi,
Tarinoita taitavasti,
Pitelevi piippuansa,
Kukkaroa katselevi,
Kaiken kaunoista keseä.
Kyllä onkia osasi,
Katsoa kalojen päälle,
Palot jäivät paikoillehen;
Ei ole kynnetty kesanto,
Eikä pelto pehmitetty,
Kerran kyntävi kesässä,
Pehmittävi peltoansa,
Seki sattuvi sateella,
Päatyci pahalla säällä.
* * *