— Penkki on meidän, on vanhastaan Sabelstjernan suvun. Olkaa hyvä, tuo toinen penkki on joutilas!
— Se on muita, halvempia varten, meidän sukumme on paikkakunnan aatelissuvuista vanhin.
— Ulkomaalainen nousukassuku — tässä kirkossa olemme me ensimäisiä.
— Vastaleivottu knaappisuku, se voi olla ensimäinen siellä, missä ei ole arvokkaampia…
Näihin asti olivat rouvat vaihtaneet sanoja verrattain hiljaisella äänellä miesten vielä seistessä äänettöminä vastakkain. Vaan tuo keskustelu oli yhä tulistanut heidän kiihtyneet mielensä, ja nyt kääntyi rouva Sass jyrkästi miehensä puoleen, lausuen kovalla äänellä:
— Henrik, avaa tuo ovi!
Ja översti Sass teki liikkeen lähemmäs.
— Ylemmän aatelisarvoni ja sitä seuraavain oikeuksieni nimessä saatan minä perheeni tähän penkkiin.
Mutta pohteestaan punakkana ja vaahdossa suin hyppäsi Eerik
Henrikinpoika hänen eteensä.
— Minun ruumiini yli menet siihen penkkiin, muuten et.