Nyt tuli se vanhempi mies takaisin.
"Pitele sinä Virkkua", sanoi hän, "ota syliis!" Ja itse hän nosti
Vahdin yhtä korkealle. Matkien ja ärsyttäen hän nyt rupesi töytäämään
Vahtia äkisti Virkkua vastaan, ja kolautti usean kerran niiden kuonot
yhteen.
Kunnes Virkun toinen suupieli värähti ylös ja hampaat paljastuivat. Samassa paljastuivat myöskin Vahdin hampaat koko riviltä, ja nyt alkoi murina, joka parissa sekunnissa yltyi hirvittäväksi ärisemiseksi. Molemmat olivat valmiit tuossa tuokiossa hyökkäämään toistensa kimppuun ja repimään toisensa palasiksi.
"Nyt kun luen kolmeen, niin heitetään. Yks, kaks, — kolme!"
Muuta ei tarvittukaan.
Koirat takertuivat toisiinsa äriseväksi, kiehuvaksi, pöllyäväksi keräksi. Eikä kukaan voinut vähään aikaan mitään niistä erottaa. Mutta yhtäkkiä ne pysähtyivät.
Virkku oli joutunut alle. Ja ne olivat siinä asennossaan ihan kuin kivettyneet, liikahtamatta paikoiltaan.
Nyt olisi Vahti tahtonut kohta lopettaa tappelun ja nostaa jalkansa Virkun päältä. Mutta tuskin oli hän liikahtanut, kuin jo Virkku sai tilaisuuden hyökätä ylös ja käydä kiinni päältä päin.
Ei kestänyt kuitenkaan kauan ennenkuin Vahti taas pani hänet allensa, ja taas he liikahtamatta asemiltaan, paljastunein hampain, ärisivät. Kun Virkku vaikeni, nosti Vahti koetteeksi jälleen toista etujalkaansa. Mutta huomattuaan, että Virkulla oli nytkin sama hyökkäämisen aikomus, kävi se kiukkuisesti Virkun kaulanahkaan ja puisteli päätään hurjasti sinne tänne. Ja tuli pois Virkun päältä, ja rupesi lähtemään. Virkku, vaikka jo väsyksissä, iski nyt kolmannen kerran Vahdin kimppuun ja semmoisella hurjistuneella vimmalla, että Vahti tyypertyi ja sai haavoja useaan paikkaan. Mutta pianhan se jälleen kukisti allensa vanhan Virkun, ja tällä kertaa se sitä repi paljon julmemmin kuin olisi tarviskaan ollut, niin että Virkku jäi vihdoin makaamaan liikkumattomaksi nurmikolle, Vahdin kävellessä läähättäen ylös taloon.
Miehet katselivat Virkkua säälien, nostelivat mikä jalasta mikä päästä ja tutkivat sen haavoja. Mutta he eivät voineet saada oikein selville, missä kovin kipu oli.