Oli löytynyt ihminen, joka ymmärsi Virkkua. Tämä ihminen oli ottavinaan Virkun syliinsä ja puristavinaan sitä hellästi rintaansa vasten. Sitten vei Virkun sylissään Vahdin luo, silitteli sitä Vahdin nähden, laskeutui maahan ja yhä silitteli. Hän tahtoi tällä osottaa, että oikeus hänen mielestään oli Virkun puolella. Vahti tulikin lähemmäksi, painautui maahan ja heilutti häntäänsä, leikkien pentua niinkuin ennen muinoin. Ihminen silitti nyt myöskin Vahtia, eikä Virkku enää tuntenut vihaa. Sillä Vahti oli nähtävästi muuttunut entiselleen ihmisen edessä ja myönsi kaikkityynni. Ja kun nyt Virkku ei sille murissut, niin se tuli vieläkin lähemmäksi meni selälleen, kiemurteli ja luikerteli vanhaan tapaansa. Silloin Virkku nuolaisi sitä kuonoon sovinnon merkiksi. Vahti ilostui, rupesi leikkimään ja he juoksivat molemmat muka jotakin kummaa yhdessä haukkumaan. Kaikki oli unohdettu. Kiitos ja kunnia sille ihmiselle, joka ymmärsi heidän sielunsa ja auttoi! Se oli Virkun onnellisin päivä.
Tämä oli tosin vain unta, mutta ei Virkku enää tämän maan päällä todellisuuteenkaan herännyt, vaan meni tästä elämästä siinä luulossa että oli Vahdin kanssa todella sovinnon tehnyt.
Se uni päättyi onnellisesti: yhtäkkiä kuului niinkuin jokin ääretön pamaus. Jotakin rupesi korvissa ja silmissä vuotamaan, ja vaikka olisi tehnyt mieli avata silmänsä nähdäkseen mitä oli tapahtunut, täytyi hervottomana ruveta vain levähtämään ja vaipua tiedottomuuteen.
Mutta itse asiassa ei ollut tapahtunut muuta kuin että isäntä, jota nuo yölliset ulvomiset vihdoin kyllästyttivät, oli tullut pyssyineen aamuhämärissä ja ampunut nukkuvan Virkun kuoliaaksi.
(Elämän meri.)
AATUN PAASTO.
— No, kylläpä se Aatu nyt poskeensa pistelee — sanoivat siirtolaiset, kun he ennen laivan lähtöä viimeistä kertaa söivät Hangon hotellissa. Kaikki olivat jo saaneet kyllikseen, mutta Aatu se näytti vasta alkuun päässeen. Hän söi ja söi ja söi, katsettaan ei nostanut ruokakupista, nielaistessa vain ummisti silmiään ja kuroitti kaulaa.
Aatun asiat olivat tällaiset:
Hän oli lähtenyt kotoa niin niukoilla varoilla, että kun hän Hangossa Amerikan pilettinsä osti, niin ei jäänyt kukkaroon paljon mitään. Hän oli näet luullut Amerikan piletin hintaa paljon halvemmaksi, mutta jo junanvaunussa, matkalla Hankoon, hän sai muilta siirtolaisilta kuulla asian todellisen laidan, ja häntä rupesi suuresti arveluttamaan.
Pahimmin arvelutti häntä kysymys: milläs nyt ruokaa ostetaan? Jos hän olisi neuvoa ruvennut kysymään, olisivat kaikki arvattavasti pitäneet koko hänen matkaansa mahdottomana. Sentähden hän ei hiiskunut asioistaan sanaakaan. Ja päätti olla perääntymättä. Hänelle oli joskus maailmassa luettu sanomalehdistä kertomus eräästä Amerikan tohtorista, joka oli neljäkymmentä vuorokautta ollut syömättä. Mutta matkan sanottiin kestävän Hangon rannasta New-Yorkiin ainoastaan neljätoista päivää. Aatu päätti rohkeasti varustautua siis hänkin pitkään paastoon.