— Ei sitä kaikille anneta, vahvisti ukko. Ja itse kuvernööri kävi paikan päällä tarkastamassa työalat. Oletko kuullut kertomuksia sen käynnistä?
— En sanottavasti, vastasin saadakseni kuulla asiantuntijalta itseltään.
— Eihän ne ole oikeastaan minkään-arvoisia, sanoi ukko. Ovat vain ottaneet puhuakseen, kun niistä on kummaa, että isä uskalsi puhutella kaikkia ihmisiä samalla lailla.
— Ei taitanut kuvernöörikään pahastua, arvelin.
— Ei ollenkaan, sanoi ukko. Mutta olisi voinut pahastuakin, vaan sanotaan vallesmannin tänne tullessa selittäneen, minkälainen isäntä täällä on.
— Muistatteko, miten isänne otti vastaan kuvernöörin? kysyin.
— Muistan hyvinkin. Muassa olin, kun isä meni tuonne joelle vastuukseen tietä neuvomaan. Tänne ei ollut silloin niinkään selvää tietä kuin nyt ja vielä aitoja välillä. Jalan siitä täytyi herrankin kulkea, vieläpä kiipeillä aitain yli. Kysyi se isä ensimäisellä veräjällä kuvernööriltä: "pääsetkö aidan yli, vai pitääkö sinulle veräjä purkaa?" mutta ei sanonut tarvitsevan purkaa, ja niin sitä tultiin tänne.
Mutta täällä se tuli akoille hätä, kun piti ruveta ruokaa laittamaan, eikä ollut mitään varustettua edeltäpäin ja muutenkin kaikki yhtä tuhmia. Eihän siitä yrittänyt tulla kerrassa mitään koko ruokapuuhasta, vaan kun isä itse ryhtyi käsiksi ja kantoi pöydälle härän ja sian palvatun takaraajan, maljallisen voita, suuren kasan leipiä ja useita viilipyttyjä, niin pääsivät ne akat siitä huolesta. Isä käski syömäänkin ja sanoi: "ei tässä ole niitä kihveliä eikä kahvelia eikä leikattuja leipiä, vaan on siinä teräviä puukkoja, saanethan niillä erän, pitäähän tuo leipä saada lehdostakin", johon kuvernööri vakuutteli: "kyllä tässä, kyllä tässä".
Syötyä sanoi isä: "lähdepä nyt minun suoperkkiotani katsomaan, koska kuulut sitä varten tänne poikenneen!" Ja ihastuksissaan sitä kuvernööri katselikin. Se oli silloin kokonaan ruisna, ja sitä ei ollut vähä. Nyt se on niittynä; haluatko lähteä katsomaan, ei se ole kaukana?
Mielelläni seurasin isäntä Pietaria niitylle. Oli siinä todella alaa sydänmaantalon viljelysmaaksi yhdellä kertaa, sillä tämä oli vain yksi osa korpikeisarin raivioista. Heinälatoja siinä oli noin puolitusinaa, vaikkei kaikki paikat kuuluneet enää hyvästi kasvavankaan. Uudemman viljelystavan mukaan siihen tulisi yli kymmenen ladon heiniä.