— Sattuiko tämä hyvään vuoteen silloin ensi kerralla? kysyin isännältä.
— Hyvään sattui, vastasi hän. Ja siitä se on pohja tämän talon varallisuuteen, sillä rukiita tuli niin, ettei tahtonut aittoihin mahtua. Pienempi tässä olisi talo, jos halla kävi silloin vieraana.
— Mahtoi se isäänne peloittaa, arvelin minä.
— Kyllä kaiketi, mutta ei siltä uskallus sittenkään olisi mennyt. Niin sanoi silloinkin, kun viimeiset siemen jyvät kourastaan heitti: "nyt se on minun osaltani tehty; anna Luoja, jos annat, mutta jos et nyt anna, niin tottahan annat toisella kerralla".
— Se oli suora rukous ja auttoi.
— Suoruus aina auttaa, vakuutti hän kääntyen kotiin päin.
— Onko se totta, että joku sotaherra olisi vaatinut isänne tutkintoon? kysyin pihaan kävellessä.
— Totta se on, sanoi isäntä. Se oli sattunut aikoja ennen, heti Ruotsin vallan loputtua. Tänne pääkylälle oli näet majoitettu Venäjän sotaväkeä. Ja oliko se nyt niiden päällikkö vai tarkastaja, joka oli kuullut, että täällä on mies, jota kutsutaan keisariksi, ja silloin ei muuta, kuin haettiin tutkittavaksi. Jo sanoi isä vähän pelänneensä, mikä tästä tulee, mutta sitten sanoi ajatelleensa, että rohkeus ja rehellisyys ne parhaiten auttavat, ja oli pystypäisenä astunut sotaherran eteen. — "Kutsutaanko sinua keisariksi?" oli kysynyt tuimasti. — "Niinhän ne ovat haukkuneet", isä sanoi vastanneensa. — "Mitä haukkuneet?" oli taas sotaherra ärähtänyt. "Itsekin kuulut nimittävän itseäsi keisariksi." — "Olenpa voinut sattua sanomaan", oli isä myöntänyt. — "Kenen keisari sinä olet? Onko sinulla valtakunta ja sotaväkeä?" oli taas tutkannut. — "Onhan se tuolla korven keskellä valtakunnan tapainen, ja sotaväkeä siellä on näin kesällä, ettei saa silmiään kunnolle auki", oli isä sanonut ja sitten selittänyt: "se on näet niin, että kun minä asun tuolla sydänmaalla, jossa on tavattomasti itikoita ja paarmoja, niin ihmiset ovat ruvenneet minua kutsumaan itikoiden ja paarmojen keisariksi." Silloin oli sotaherrakin laskenut leikiksi, vieläpä taputtanut naurain olkapäälle ja sanonut: "saat pitää sotaväkesi ja olla niiden keisari".
Puhellessa jouduttiin pihaan takaisin, jossa vaimoväellä oli tarjottavana kahvia. Sen juotuamme meni ukko kaapilleen, otti sieltä pullon ja kysyi:
— Kelpaako sinulle ryyppy?