— On, vastasi Mari aivan kuin olisi nähnyt jonkun ottavan.
— Kuka on ottanut? Sannako?
Marista tuntui kuin jotakin toivoa, kun muilta kysyttiin. Vaan Sanna, joka oli hyvin aikaihminen laatuaan, halveksi niin koko kysymystä, että pyörähti selin, meni toiselle puolen huonetta, josta vasta sanoi:
— Kaikkia sitä kuulee! En ikinä ole kahvia suuni nahalle pannut!
Mari oli aivan masennuksissa. Hän tunsi huonoksi itsensä Susannan rinnalla.
— Jussiko? tutki äiti. Mari odotti vastausta.
— Eipä nyt valita ottajia! vastasi Susanna Jussin puolesta ja Jussi terhenteli samoilla sanoilla, vaikka ei ollut oikein selvillä mistä oli kysymyskään.
Äiti katsoi Maria pitkään ja tutkivasti. Mari syöksyi yhtäkkiä porstuaan ja huusi oven raosta itkuäänellä:
— Äiti! Tulkaapa tänne!
(Lapsia.)