Hän lausui sen sillä äänellä, kuin olisi ollut se kaikkein korkeinta, mitä voi ajatella ja mitä ei millään muulla sanalla voi lausua. Semmoiselta se toisistakin tuntui.
Vaan Maija ei kuunnellut Willen kerskumisia, tuskin huomasi ollenkaan. Hän ajatteli, että jos hänkin saisi juosta kilpaa, voittaisi ja saisi laskea Topin mäestä! Topin mäki oli korkeampi kuin muut, ja se oli ollut ainainen halunsa ja toivonsa, että joskus saisi siitä laskea. Olivat Iikan kanssa pyytäneet jonkun kerran äidiltä rahaa — 5 penniä, mikä oli maksu kahdelta illalta — vaan äiti ei ollut antanut. Ja kun Maija oli kuullut, että Topin pojat olivat antaneet Kurolan Eetun laskea aina ilmaiseksi, kun Eetu oli laskenut seisaallaan, niin oli Maijakin sitä varten harjoitellut muista mäistä laskemaan seisaallaan. Vaan ei ollut koskaan viitsinyt Topin pojilta kysyä. Ja nytkin ujostutti kysyä, saako hänkin juosta, ujostutti se, kun hän oli tyttö. Willelle luuli hän kestävänsä juoksussa, sillä viime kesänä oli hän kerran juossut hänen kanssaan. Wille kun oli tullut heitä tyttöjä vastaan maantiellä ja ilkeyksillään muutamalta kaatanut marja-astian, niin oli hän lähtenyt Willeä ajamaan. Melkein kilometrin olivat juosseet, vaan lopultakin oli hän saanut Willen kiinni. Turkanen, kun halutti koettaa! Ajatella, että voittaisi ja saisi laskea Topin mäestä!
Kuin varkain tuli Maijan suusta:
— Saanko minäkin?
— Ei tammoja! oli Wille heti vastaamassa. Vaan Topin Kalle lupasi ja toiset pojat olivat siitä mielissään. Kaikissa paloi toivo, että Wille voitettaisiin, vaikka ei Maijaan osattukaan luottaa.
Maija tempasi päällysvaatteen yltään, silmäsi kengänrihmojaan, olivatko kiinni, ja asettui rohkeasti Willen kanssa rinnan. Topin Kalle luki: yks kaks kolme!
Pojat remahtivat nauramaan. Maijan juoksu näytti niin hullunkuriselle Willen rinnalla. Vaan kun Maija pysyi rinnalla ensimmäiseen kulmaan saakka, niin muuttui heidän naurunsa toivon iloksi. Uteliaina rupesivat odottamaan kilpailijoita sillä aikaa, kun olivat näkymättömissä. Tunnustettiin, että Maija on poikaa! Vaikka ei voittaisikaan. Ja sillä koetettiin kuin himmentää Willen arvoa, niin että ei voisi kehua olevansa stiiknafuulia.
Kilpailijat tulivat taas näkyviin. Ensin tuli Wille, joka pyörähti vikkelästi nurkan ympäri, vaan samassa tuli Maijakin kuin pyssyn suusta. Hän tavotti, minkä käänteessä oli jäänyt jälkeen, niin että yhtä aikaa tulivat perille.
Alettiin huutaa, että Wille ei ole voittanut! Ja siitä oli ilo, sillä Wille ei voinutkaan olla nyt stiiknafuulia! Wille intti, että hän oli puolitoista korttelia edellä. Se kun synnytti jyrkän vastustuksen poikalaumassa, niin Wille peruutti vähän ja vakuutti olleensa justiin 4 tuumaa Maijasta edellä. Ei tuumaakaan myöntänyt poikalauma, ja kun muutamat alkoivat arvella, että Maija oli edellä, niin suostui Ville siihen, että yhtä aikaa olivat.
Mutta se oli kova isku hänen maineelleen ja arvolleen. Ei ollut kehumisen varaa tavallisillakaan sanoilla, saati sitte omistaa suurinta, arvokkainta ylistystä, että olisi stiiknafuulia. Hän rupesi heti syyttämään kenkiään, että kun ne ovat uudet, niin olivat jäykät juosta. Joku tiesi, että Wille oli saanut nuo kengät jo syksyllä.