— "Mikä kirja se on, jossa se on räntättynä?" kysyi ukko pojaltansa.
— "Se on painettuna Oulun Viikko-Sanomissa", vastasi poika.
— "Mistä sinä sen olet kaivanut?" kysyi taas ukko.
— "Minä juosta kapaisin yönseutuna kylässä ja sain Mattilan Heikiltä lainata koko vuosikerran mainituita sanomia", vastasi poika innokkaasti.
— "Kuka sen laulun on tehnyt?" kysyi ukko.
— "En minä tiedä", sanoi poika.
— "Lienee hänen tehnyt kuka lieneekin, mutta sen minä tiedän, että hänellä on ollut elämänkokemusta. Hän on tunteensa osannut kirjoittaa paperille hyvässä järjestyksessä meidänkin nähtäväksemme; minä tunnen myös samanlaista, vaan ne pysyvät täällä sydämessäni yksinkertaisina tunteina." Sen lausuttuaan ukko näytti vaipuvin syviin mietteisiin.
Sillä välin muu väki tepasteli mikä mitäkin: mikä riisui märkiä vaatteitansa ja laittoi niitä kuivamaan, mikä purki konteistansa pois rasioita, suolakopsia j.n.e., ja laittoi niitä järjestykseen vaimot taas, ensin riisuttuaan, ottivat kukin pienokaisensa ja antoivat niille luonnollista ruokaansa.
— "Minkälaiselta ilma tuntuu?" kysäisi viimein ukko, ikäänkuin unesta heräten, Matti pojaltaan.
— "Onpa se jotenkin kolkkoa, ja tuuli oli pimeään asti pohjasessa, vaan sitten se tyyntyi aivan tyyneksi, mutta luoteelta näkyy toki nousevan paksu musta pilvi", vastasi Matti.