Taaskin näki isä punaisen linnunsilmän tirkistäen välkähtävän kurkihirren alta kätköstään.
"Liehän tuossa vähän perää jutussa, nupukkani", vastasi hän huolettomalla äänellä, "mutta ei sitä kaupungissa vielä ole, ja sinne isä nyt lähtee aamulla, sinulle vehnäsiä noutamaan. Tuo nyt isän suuhun pari mansikkaa."
Tyttö meni ja pisti marjoista punoittavilla sormillaan muutamia marjoja isän hymyilevään suuhun.
"Kaupunkiin", huudahti Matti peräpenkiltä isän sanoihin, "jopa kai!"
"Työn aikana!" sanoi Aapo, joka seisoi keskilattialla kädet housuintaskuissa. "Eipä nyt ole käräjäinaikakaan."
"Viinoja sieltä kuuluu tarvittavan", virkahti kuivasti äiti, joka nyt myöskin aukaisi suunsa.
"Ei nyt ole viinojen aika", sanoi Matti. "Juokaan syksyllä, kun vuodentulo on korjuussa; ei kannata lähteä matkaan, mies ja hevonen nyt, viinojen tähden."
"Mikä isään nyt on tullut", huomautti kummaksuen Anna, joka asetti puhtaita puulautasia ja lusikoita pöydälle leipäkasan, kalapurtelon, höyryävän puuropahkan ja piimähaarikan ympärille. "Eipä hän ennen ole koskaan kesken työnajan juomaan ruvennut, eikä varsin paljon muulloinkaan."
Isä jo pelkäsi Annan liikoja kehuvan, mutta samassa äiti hänen mielihyvikseen tokaisi vastaan:
"Kyllä sille kelvannut on aina, kun vain on ollut."