— Sammuta sinä, minä sytytän! sanoi hän ja sytytti kynttilän pöydälle palamaan.
Sen tehtyään riensi hän pahan peikon jälkeen. Paha peikko teki saman työn toisissa taloissa, sammutti kaikki kynttilät ja heitti ihmiset pimeässä istumaan. Mutta hyvä haltia hiipi hänen kintereillään ja sitä mukaa kuin lamput sammuivat, syttyivät kynttilät.
Vaan kun peikko jälelleen katsahtaen näki, että tulet yhä paloivat, töyttäsi hän takaisin ensimäiseen taloon.
— Puh! Puh! sanoi hän ja puhalsi kynttilän sammuksiin.
Eikä kukaan uskaltanut sytyttää kynttilää, jonka peikko oli sammuttanut.
— Puhalsi kynttilänkin! Mikäs nyt neuvoksi! kysyivät toisiltaan pimeässä istujat.
Vaan tuskin oli peikko pihalle ehtinyt, kun haltia samassa oven avauksessa suikahti sisään ja kysyi kuiskaten, eikö ollut päreitä talossa?
Olihan päreitä talossa, ennen vanhaan varatuita, ukko vaarin kiskomia.
— Päre pihtiin! sanoi haltia, sieppasi päreen orrelta, puhalsi siihen liedestä tulen ja virkkoi veitikka:
— Sammuta sinä, kyllä minä sytytän!