"Jäikö minulta vakankansi auki", sanoi hän haukotellen taaskin, "nyt sinne pääsee kissa, jos se on tuvassa, lihan ja piiraitten pariin yöllä." Hän nousi istualleen. "Jäipä tosiaan, täytyy mennä sulkemaan."
Hän meni ja painoi vakan lukkoon.
"Paras kun panen avaimen housujen taskuun, ettei taipaleella syö irti itseään rivasta."
Nyt vasta meni hän hetkeksi nukkumaan.
Aamulla auringon ensi säteitään lähettäessä heräsi Korven Pekka lyhyestä unestaan, nousi ylös ja pukeutui. Sitte otti hän oven päältä laudalta kappaleen koivuista tarvespuuta, sai kirveen palkkuun päästä nurkasta käteensä ja löi irti palasen koivua.
"Kai tuohon menee heinänkorsia piiraisiin", jutteli hän puolikovaa höpisten, "täytyy tehdä tulppo avaimenreiälle."
Hän veti puukon tupestaan ja alkoi tulppoa vuolla, tarkasti sovitellen sitä reiän mukaan. Kun se oli valmis, nosti hän lippaan ylös pöydänkulmalle ja kallisti sitä niin, että auringonsäteet kävivät lukonreikää kohti. Silloin näki hän linnun siellä makaavan punoittavan kyntysillään, pää siiven alla nukkuen. Nyt asetti hän tulpon paikallensa ja löi sen kirvespohjalla lujaan kiinni.
"Ei tuosta nyt luulisi heiniä sisään menevän piiraita ryvöttämään", sanoi hän.
* * * * *
Jo ajeli Korvenkosken isäntä metsäistä tietä, Heikki poika rinnallaan, eväsvakka, voipytty ja iso leili rattaitten koreilla; mutta oli niillä rattailla sukset ja jousikin. Isä oli selittänyt nämä kalut ottaessaan, että ehkäpä sattuisi näkemään teiren tai metson rahkasuon ylitse lentävän, niin tekisi mieli ampua; suksitta taas sitä ei vetelästä suosta saisi.