Kerran sitte oli tämä kauppias kaupungin torilla ostanut sangen helposta hinnasta koko joukon lasitavaroita ja kohta sen jälkeen kohtasi hän taas suuressa rahan puutteessa olevaisen kauppiaan, joka hädässään taritsi hänelle ison määrän kalliita haju-viinoja halvasta hinnasta kaupaksi. Kaasemi, jolla sattui jo lasi-astioita olemaan sitä varten runsaasti, näki kaupan etuisaksi ja osti toiselta mainitut haju-viinat tavaran puolesta arvosta. Näin hyvän kaupan tehtyänsä olisi joku toinen pitänyt kelpo pidot ystävilleen ja tuttavillensa; mutta Kaasemi katsoi paremmaksi tämmöisen näin oivallisen tapauksen perästä käydä puhdistamassa ruumistaan saunassa, jossa hän ei moneen aikaan ollut käynytkään.
Näin tuumattuaan meni hän muutamaan saunaan ja alkoi vaatteitaan juuri riisua päältänsä, koska eräs hänen tuttavistaan, jota hän aina oli pitänyt ystävänään, samassa tarkoituksessa tuli käymään saunassa. Siinä alkoi nyt tuttavat pakinoida keskenänsä, ja tuossa tuli puheeksi jo Kaasemin tohvelit, joita toinen moitti liian kehnoiksi, käskien ystävänsä hankkia itsellensä toiset, sillä entisistä oli jo Kahiran asukkailla paljon puhumista ja ell'ei hän niitä ajoissa hukannut, saattaisi joku irvihammas niistä vielä runon tehdä piloillansa. Tähän vastasi Kaasemi: "Voit ehkä oikeassa olla, hyvä naapuri, jo olen sitä itsekin mietiskellyt, vaan jos asiata tarkemmin tutkin, eivät tohvelini vielä kuitenkaan ole niin huonot, ett'ei ne jonkun aikaa kaluna kulkisi!" Näitä puhellessa oli hän riisunut päältänsä ja läksi kylpemään.
Hänen vielä kylpiessä tuli kaupungin tuomari niinikään kylpeäkseen tänne ja meni hänkin saunaan. Kaasemi pääsi kuitenkin jo häntä ennen kylpemästä ja kävi siitä nyt etuhuoneesen, jossa oli vaatteensa. Tässä puki hän päällensä ja tapaili myös tohveliaan, vaan niitä ei löytänyt. Vanhain jalkineittensa siassa oli ihan uudet ja kauniit tohvelit. Tästä ihastui Kaasemi, joka luuli tuttavansa ne hänelle lahjoittaneen, pisti tohvelit jalkaansa ja läksi hyvillä mielin kulkemaan kotiinsa.
Mitäpä tästä. Sai tuomarikin kyllin kylpeneeksi, niin etsi hänkin vaatteitaan, vaan ei löytänyt kenkiänsä. Ne oli peräti poikessa ja niiden siassa oli vaan kelvottomat kenkärajat, jotka kohta tunnettiin "Kaasemin tohveliksi." Siitä suuttui tuomari ja lähetti kaupungin vartiomiehet ajamaan varasta. Nämä juoksemaan, min ennättivät, eikä aikaakaan, kun jo kadulla tavoittivat Kaasemin ja saattivat hänen oikeuteen. Tuomari vaihtoi siinä nyt Kaasemilta omat tohvelinsa takasi ja lähetti pahantekijän vankeuteen. Ken semmoiseen tilaan kerran oli joutunut, sen tuli siitä päästäkseen kukkaronsa nauhaa auaista, ja Kaasem kun tunnettiin rikkaaksi, niin häntä ei helposta hinnasta laskettu.
Päästyään vihdoinki kotiinsa heitti Kaasemi suutuksissaan huoneensa ikkunasta lähellä juoksevaan Niilinvirtaan tohvelinsa, koska niistä hänelle oli semmoinen vastus ja vahinko ollut. Mutta kuinkas kävikään? Muutamana päivänä tuosta katsoivat kalastajat Niilinvirrassa olevia verkkojansa. Nämä tuntuivat nostaessa erinomattain raskailta, ja kun tiedusteltiin syytä, niin niistä löydettiin taasenkin kuuluisat tohvelit. Eikä sillä kaikki, että kalastajat niiden kautta jäivät saaliitta, tohvelien pohjissa olevat rautanaulat olivat pahaksi repineet koko heidän verkkonsa.
Tästä suuttuneet kalastajat päättivät jotenkin kostaa sitä Kaasemille ja kun eivät muuta tainneet, niin heittivät nämä vanhat tohvelirajat Kaasemin huoneesen ikkunasta. Nämä särkivät tullessaan kaikki hänen lasinsa, putelinsa; ja näin meni vasta ostamansa hajuviina nyt pilalle.
Sitäkös sureksi nyt Kaasemi! "Kirotut olkootte, häjyntapaiset tohvelini!" huusi hän partaansa repien: — "no, minä teidät tahdon kätkeä, ett'ette enää näy kuuna kullan päivänä." Näillä sanoin sieppasikin jo lapionsa ja kaivoi peltoonsa haudan, johon kätki onnettomat tohvelinsa maan mustaan povehen.
Eräs naapurista, joka vanhuudesta kantoi vihaa Kaasemille, keksi kuitenkin tämän ja kävi kohta kaupungin hallitusmiehelle ilmoittamassa, että Kaasemi peltoa kaivaessansa oli aarteen löytänyt. Hallitusmies nosti tästä heti kohta nyt asian. Tosin koki Kaasemi pitää puoltansa ja väitellä, ett'ei hän aarteesta tietänyt mitään, vaan että hän ainoastaan vanhat tohvelinsa oli maahan kätkenyt; mutta hallitusmies ei ottanut kuullakseen häntä, sillä hän toivoi tästä jutusta voittoa itsellensä, ja Kaasemi ei asiasta irralleen päässyt, ennenkuin suurella rahasummalla oli sovittanut seikkansa.
Tästä hirmustuneena tempasi hän taaskin pahaonniset tohvelinsa ja heitti ne katujen alati juoksevaan kanavaan toivoen niistä nyt viimeinki päässeensä. Mutta kova onni ei vieläkään häntä herennyt seuraamasta. Tohvelit sattuivat juuri rännin kohtaan seisahtumaan, ja vesi kanavassa seisahtui juoksemasta. Kanava-kunnan hallitus kävi tiedustamaan syytä ja löysi Kaasemin tohvelit kanavasta. Tästä sai nyt kaupungin hallitus tiedon ja katsoi Kaasemin syyksi koko vahingon.
No, ei muuta Kaasemi vietiin uudelleen vankeuteen, josta täytyi taas paljolla rahalla lunastauda. Koska hän rikoksensa näin oli sovittanut, antoi tuomari Kaasemille hänen tohvelinsa kaikella nöyryydellä takasi, sanoen asian nyt ratkaistuksi. Välttääkseen edes vastaisia vahingoita päätti Kaasemi, kun päättikin tulessa polttaa tohvelinsa. Vaan kun nämä kanavassa oltuansa vielä olivat aivan märät ja vettyneet, asetti hän ne ensinnä kuivamaan päivä-paisteesen huoneensa katolle.