Aasian asukkaat taas ovat enimmiten iholtansa kellanruskiat ja Amerikan alkuperäiset asujamet vaskipunaiset. — Melkein kaikissa tienoin maata on täysikasvuisen ihmisen koko puolen kolmatta kyynärää eli vähäistä enemmän. Mutta hyvin pohjaisissa maissa, joissa talvea kestää pian kaiken vuotta, kitistyy ihmisen ruumis ja käypi kylmästä kokoon, niin että harvoin kasvaakaan kahta kyynärää korkeammaksi. Tämmöisiä ovat nykyiset Lappalaiset, mutta luultavasti olivat hekin ennen etelämpänä eläessänsä isompikasvuisia. — Siellä täällä tavataan mahdottoman isoja ihmisiä, jotka ko'oltansa ovat neljän kyynärän korkuisia ja vielä päällekin. Tämmöisiä sanotaan jättiläisiksi. Kuitenkaan ei kokonaista jättiläis-kansaa maailmassa missään löydy. Niin isoja ihmisiä ei kasva, kuin silloin tällöin sattumalta.

3.

Maasta ja sen tuotteista.

Ilma kuin ei kaikissa tienoin maata ole yhtäläinen mutta muutamissa maissa on kaiken vuotta varsin vari, muutamissa kovin kylmä, toisissa taas pysyy kummankin vaiheella taikka lieto taikka lauhkea; niin ei maakaan yltänsä ole yhtä viljava. Kuitenkin on kullakin maakunnalla ne viljat ja aineet, jotka sen asukkaat toimeen tullakseen tarvitsevat. — Kaikkea, mitä maa asujillensa tarjoo ja tuopi, sanotaan yhteisellä nimellä maan tuotteiksi. Nämä taas ovat monenkin laatuisia, jonka tähden ne toisistaan eroittaakseemme kolmeen isompaan lahkoon ja'amme, joita sanomme luontokunniksi. Sitä myöten kuuluu nyt kaikki, mitä maalla elää ja on, toiseen taikka toiseen näistä luontokunnista, jotka nimeltänsä ovat: eläin-kunta, kasvain-kunta ja kivi- tahi kivennäis-kunta.

Ne maat, joita asuu sivistyneet kansat, tuovat runsaasti kaikenlaisia viljoja ja varsinkin elon-aineiksi sopivia kasvuja; sillä asujamet viljelevät maatansa kaikella ahkeruudella. Toiset tienoot taas ovat juuri näitä viljoja vajaalla, joko siksi, että maa ei laatuansa ole kasvavaista, eli siksi, että sitä asukkaat hoitavat huonosti. Mutta sen siaan ovat nämä tienoot semmoisilta tuotteilta rikkaita, joita luonto lainaa itsestään, niinkuin kaikenlaista metalli-ainetta, rakennuksiin käytettävää kiveä, suolaa, puuta, metsää ja muuta semmoista. Tämän tautta ovatkin asukkaat maan eri-tienoilla nähneet itselleen etuisaksi viedä oman maansa liialliset tuotteet muihin vieraisin maihin vaihettaakseen sieltä semmoisia aineita, joita he kotonansa kaipaavat, vaan joita näissä maissa on ylen kylläksi. Näin on alkuansa erityisten kansain kesken kaupankäynti syntynyt ja alettu kaikenlaista tavaraa maasta maahan kulettaa, joko vetämällä maitse, eli laivoilla meritse.

Myös on viisas Luoja niin säätänyt, että kukin maakunta tarjoo ne viljat ja elatus-aineet, jotka sen asukkaille ovat ilman ja luonnon laadun suhteen sopivimmat. Tuiki pohjaisissa maissa, niinkuin esimerkiksi Lapissa, kussa talvea kestää pitkältä, on ilmankin laatu kehno ja kasvamatoin. Tosin on sekä näistä tienoin sangen vari sen vähän aikansa, minkä sitä kestää ja on, ja maan viljat hyötyvät varsin välehen, mutta useimmiten panee heidät kylmyys ja halla ennenkuin täydeksi tuleutuvat. Kasvaimet siis eivät yksinänsä elättäisi asukkaita, vaan mitä heiltä tämän puolesta puuttuu, sen täyttää metsänkäynti ja kalastaminen; sillä vedet ovat täällä kalakkaita ja metsät riistalta rikkaita. Ahkera metsänkäynti pitää näillä Pohjanmailla myös ihmisen ruumiin alati viriänä ja riistan nahkaiset suojelevat sitä kovassa kylmässä. — Tavallista karjaa ei näillä tienoin hoideta, vaan sitä vastaan pidetään paljon poroja, joista on Lappalaisille sama hyöty, kuin on meille lehmistä, hevoisista ja muista kotieläimistä. Nämä porot, joita myös peuran nimellä elää väljällä metsässä, täyttävät hoitajansa kaikki tärkeimmät tarpeet, vaatimatta kuitenkaan suurta huolenpitoa. Sillä porot syövät parhaastaan jäkälää ja sammalta, ja tämän ruokansa kaivavat he talvellakin itse lumen alta kavioillansa. Naaras-puolet, joita eri-nimellä sanotaan vaatimiksi, lypsävät runsaan ja lihavan maidon, ja heidän lihansa on ruuaksi hyvänmakuista. Mutta poroa ei Lappalainen pidä vaan lehmänänsä; hän käyttää sitä hevoisenkin asemesta ajaakseen, johon työhön tämä eläin hyvästi soveltuukin: sillä hän on kestävä ja kulullensa joutuisa. Poro, näet, ei astu paljon milloinkaan, vaan juosta hölköttää pian kaiken matkansa, jota hän päivässä tekee aina puolen toista kymmentä peninkulmaa. Lapin reki taikka ahkio on näöltään kuin keskeltä katkenneen veneen keula. Tämä taas on joko avonainen eli etupäästä hylkeen nahalla katettu, jolloin sitä ei ahkioksi sanotakaan mutta eri-nimellä pulkaksi.

Tätä paitse on vielä poroista monta muutakin etua. Niiden nahkaisista valmistaa Lappalainen kaikki vaatteensa, niinkuin turkit, kengät ja muut monenlaiset peittehet. Heidän sarvistaan saadaan kaikenlaisia aseita ja koristuksia, heidän luista tehdään veitsiä, lusikoita ja neuloja. Suolista sitä vastaan ja suonista valmistetaan jänteitä ja köysiä, ja kavioista koverretaan pienempiä astioita ja kuppia. Niin on näillä Pohjan perillä tämä ainoa eläin asukkaiden kaikki hyvyys ja tavara.

Tuiki toisenlainen on sitä vastaan eteläisten kansain elanto. Joissa tienoin kesää kestääpi kauan ja ilma on lämmin ja vari, siellä on maakin viljava ja sen tuottamat hedelmät ovat mehukkaita ja viileitä. Myös on näissä maissa enemmän eläimiä, kuin muualla, ja nämä ovat isoja ja väeltään vahvoja, niin että kuuman ilman monia vaivoja jaksavat sietää ja kärsiä. Niinpä on Elehvantta tahi Elehva noin seitsemän kyynärän korkuinen, ja pituudelleen vielä isompi; mutta vaikka hän näin on ko'oltansa mainio, kulkee hän kuitenkin noin kymmenen peninkulmaa päivässä ja kantaa selässään kokonaiset tornit miehineen päivineen. — Joissa taas maa on hyvin kuiva ja kasvamatoin, ja matkaaja aukeita hietakankaita samotessaan vasta matkain päästä kuivettuvan lähteen tapaapi, niinkuin Arapiassa ja monessa muualla; siellä elää Luojan säännöstä Kameli. Tämä kummallinen eläin tulee aina 14 päivää toimeen juomatta ja rientää yhdeksän peninkulmaa päivässä kuumimmallakin helteellä, kantaen selässään noin 60 leiviskää.

Ylen kuumissa maissa ei kuitenkaan ihmiset ole niin voimakkaita ja työssään uutteroita, kuin jossa lämpö on kohtuullinen, sillä alituisessa lämpimässä raukeaa ja veltostuu heidän ruumiinsa. Mutta tämän vuoksi onkin heillä semmoiset maat asuttavina, että ne itsestään kasvavat kaikenlaista viljaa ja elon ainetta. Talvesta ei ollenkaan tiedetä; mutta luonto on täydessä elossaan alati. Metsä ei milloinkaan muuta muotoansa, vaan pysyy aina yhtä vihantana, keto kantaa kaiken vuotta kauniita kukkaisia, ja maa tuopi yhä uusia viljoja antaen sadon satonsa perähän. — Niin on kullakin maalla omat etunsa, oma luonto ja laatunsa.

4.