Näistä hänen matkoistaan oli suuri hyöty maallemme, sillä tarkka silmänsä keksi kussakin kohdassa puutteet pian ja vakaa tahtonsa koki ne myöskin parannella, — Niin oli vahva hallituksensa maakunnan laille ja säännöille hankkinut kohtakin entisen voimansa, ja Braahe tiesi sekä ylellisen vallattomuuden hillitä Suomessa, että taas toisaalta päin suureti arvonsa kautta Ruotsissa vakaasti valvoa Suomenmaan totista etua. Juuri sentähden Suomalaiset Braahea rakastivatkin suuresti, ja häntä sanottiin yleisesti "maanisäksi," samoin kuin hallitus-aikaansa kauan jälkeensä päin kehuttiin "kreivin ajaksi." Tätä tarkoittaa vielä nytkin se maine kun sananparressa sanotaan jonkun asian tapahtunen "kreivin aikoina," siinä mielessä muka, että kreivi Braahen hallitessa oli aika onnellinen maassamme. — Näistä päivin alkoikin Suomi taas voimattomuudestaan kostua ja ulkonainen tilansa parata. Mutta Braahe oli viisas ja jumalinen mies, joka hyvästi tiesi, ett'ei laki ja säännöt yksinään auta, ell'ei kansa tiedä ja tajua niiden todellista hyötyä. Hän ymmärsi sen, että jos kansan vielä raakana ollen ulkonainen pakko vähänkään helpponeisi, niin lainkin kuuliaisuus katoaisi samalla. Sen tautta tahtoi hän itsessään kansassa ensin herättää elävän totuuden tunnon ja sen vahvalla perustuksella asettaa koko sen vastaisen olon ja menestyksen. Mistä tämä totisen sivistyksen siemen oli saatava, sen tiesi hän myös, ja ensimäinen huolensa olikin siis saada Pyhää Raamattua kokonaan Suomen kielelle käännetyksi, koska entiset suomennokset olivat vaellinaisia ja nekin jo harvassa. Tämä tärkeä työ tulikin vuonna 1642 toimeen ja vaikka ensimäiset pipliat vielä olivat hinnaltaan kalliita, — ne painettiin muka Ruotsissa, — ostettiin niitä niin mieluisesti, että vähällä aikaa koko painos meni kaupassa. Braahen toimesta rakennettiin myös uutteraan kirkkoja, seurakuntiin asetettiin taitavampia pappia opettajiksi ja vanhat kelvottomat pantiin viralta pois. Nuorisoa varten asetettiin uusia kouluja maan eri-seutuihin, niinkuin Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Joensuuhun, Pohjanmaalle, Savonlinnaan ja Käkisalmeen Karjalassa. Viipuriin perustettiin korkeampi opetuspaikka "kymnaasin" nimellä ja samanniminen korkeakoulu Turussa muutettiin vuonna 1640 yli-opistoksi. Kreivi Braahe, jonka neuvosta kuningatar Kristiina tämän muutoksen sääti, määrättiin myös uuden yliopiston pääkaitsijaksi, ja sen virkansa piti hän aina kuolemaansa vuoteen 1680 asti, Vaikk'ei hän kaiken sen aikaa hallinnut maatamme. Maaherrana Suomessa oli Braahe kahteen erikertaan, nimittäin vuodesta 1637-1640 ja taas vuodesta 1648-1650 taikka viisi vuotta vaan yhteensä; mutta paljon ennätti hän silläkin välin jo maamme hyödyksi vaikutella. Hän saatto maaviljelyksen paremmalle kannalle ja rakennutti uudesta useampia kaupunkia maahamme. Näistä mainittakoon Kristiina, Kajaani ja Salosten kaupunki, jota perustajansa nimeltä sanotaan myöskin Braaheksi. — Kaikki maamme seikat tutki ja tiedusteli Braahe ja kussakin kohdassa sai hän useinki vähillä varoilla suuria parannuksia tehneeksi. Syystä siis voi hallitus-ajastaan tiliä tehden luottamuksella sanoa: "minä olin maakuntaan tyytyväinen ja taas maakunta minuhun." Hänen ansiotaan palkiten olisi kuningatar Kristiina ylentänyt hänen Herttuaksi; vaan Braahe oli entiseen nimeensä tyytyvämpi eikä huolinut koko Herttuan arvosta.

Nyt on kreivi Pietari Braahe jo kolmatta sataa vuotta levännyt mullassa maan, ja moni seikka on siitä ajoin jo muuttunut Suomessa, mutta muinaista Kreiviänsä muistelee Suomalaiset yhä vieläkin rakkaudella. Ja kansamme mielessä on hän elävä vastakin aina, niinkauan kuin Suomalaiset isäinsä maata ja sen muinaisia muistoja rakastavat. Kreivi Braahesta on polvi polvelta isä pojalleen puhuva, sillä hän oli kelpo- ja kunnon mies, jota jälellisten tulee mainita kunnialla. Ja siksi hänestä olemme mekin puhuneet sanaisen, että oppisit, lukijani, rakkaudella muistamaan häntä, niinkuin kutakin miestä, joka maamme hyväksi kuntonsa käytti ja sen etuja jalosti ahkeroitsi.

13.

Kaarina Maunutar.

Mainion isänsä Ensimäisen Kustavin kuoltua nousi vuonna 1560 Eerikki 14:ta Ruotsinmaan hallitus-istuimelle. Nuoremmat veljensä Johana ja Kaarlo olivat sitä ennen kumpikin saaneet isältänsä herttuakunnan hallitaksensa. Vaan kun Herttuat mielestään kuitenki saivat isänsä jälkeen vähemmin perintöä, kuin toivonsa oli, vierautuivat he vähitellen veljestään Eerikistä. Tämä näin alkanut eripuraisuus kasvoi kasvamistaan yhä, kunne siitä vihdoin syttyi ilmi viha. Koska päälliseksi nyt Ruotsi tähän aikaan riitautui naapuri-valtain kanssa, josta syntyi pitkällisiä sotia, Kävi kuningas Eerikin kruunu yhä raskaammaksi ja monet huolensa enenivät. Vieläpäs näytti kova onni vainoavan kuningasta hänen yksityisissäkin asioissansa, ettei hänen edes koti-elannossaan suotu kaukaan löytää lepoa ja huojennusta raskaista hallitus-toimista.

Useammassakin ulkomaan hovissa oli hän jo kosinut, vaan naimistuumansa eivät hyvästi onnistuneet sillä yhä ilmestyi jotakin estettä. Vihdoinki rakastui hän muutamaan oman maansa tyttäreen, ja tämä oli Kaarina Maunutar. Hänen säätynsä oli alhainen, sillä isänsä kuului kuninkaan vartio-väkeen, jossa hän ensin palveli halpana sotamiessä ja sittemmin kapraalina. Nuorra tyttösenä istui Kaarina pähkinöitä myöden päivät pitkään kaupungin turulla, hankkiakseen tällä tavoin jokapäiväisen elatuksensa, sillä isänsä varat olivat vähässä. Siinä keksi hänet kuningas Eerikki useinki sivuitse kulkiessaan ja mielistyi neitosen hempeyteen niin, että otatti Kaarinan hovissaan kasvatettavaksi ja määräsi hänet sisärelleen Elisabetalle hovi-neitsyeksi. Kaarina, ijältään vasta kolmentoista-vuotias, olikin oppimaan herkkä ja taipui piankin uuteen tilaansa. Käytöksensä oli siisti ja soma sekä kaikille mieliksi, ja kaikenlaisessa tiedossa ja taidossa kasvava itse, kasvoi yhä myös ihanuutensa. Hänestä jälellä olevat kuvat lienevät huonosti onnistuneet, sillä niihin nähden ei muotonsa juuri olisi ihana; mutta yksimielisesti kehuvat hänen erinomaista kauneuttansa kaikki sen aikuiset kirjoittajat. Ja niinpä oli Eerikinki mielestä Kaarina muita kaikkia sulompi ja kauniimpi. Sen mielensä ilmoitti kuningas selvästi myös eikä salannut sitä Kaarinaltakaan, vaan osoitti hänelle syvällisen rakkautensa, kussa suinki tilaisuuden sai. Puolestaan mieltyi Kaarinakin kuninkaasen ja antausi kohta kokonaan hänen suosioonsa, sillä hänkään ei voinut sisällistä sydämensä taipumusta pitää salassa. — Tästä päivin ei Eerikki pitänyt korkeimmistakaan kuninkaan tyttäristä enää lukua, vaan päätti mielessään korottaa Kaarinan avio-puolisoksensa.

Kansa kuitenkaan ei tajunnut syytä, miksi kuningas näin oli Kaarinaan edellä muiden mieltynyt, vaan luulivat häntä loihto-juomilla lumotuksi. Ja vaikka ei Kaarina hallitustoimiin ollenkaan ryhtynyt, jos ei kuninkaan pikaista mieltä jolloin masentaaksensa, alettiin häntä kohta hovissakin katsella kateuden silmillä. Valtakunnan suuret ja varsinkin Eerikin erinäisessä lemmessä siihen asti pysynyt Yrjö Pietarinpoika sekä monet muut pelkäsivät arvonsa Kaarinan kautta nyt vähenevän jos ei vielä kokonaanki unhotuksiin jäävänsä. Sitä estääksensä kokivat he viekkaasti kieliä Kaarinan päähän ja sillä keinon vieroittaa häntä kuninkaan suosiosta; vaan tämäpäs tuumansa ei toki onnistunut. Eerikki havaitsi panettelijoiden kateellisen ilkeyden ja heille kyllä olisi pahastikin käynyt, ell'ei Kaarina hyvästä sydämestään olisi Eerikin vihaa hillinnyt ja vihamiestensä puolesta rukoillut.

Näin oli kadehtioiden kavaluus heitä vaan itsiään haitannut. Viekkauden valheista sortumatta oli kuninkaan rakkaus muuttumatoin. Monia murheitaan haihduttaaksensa sousi hän kesän aikana useinkin ystävineen Melarjärven tyynelle selälle, ja silloin oli Kaarina aina hänen kanssansa. Jonkun niemen eli saaren kauniisti kukoistavalla rannalla vietettiin aika ystäväin kesken täällä hupaisesti, ja vasta iltaisella myöhään käännyttiin monestikin kotihin. Soudettaessa istui Eerikki silloin luona rakkaan Kaarinansa, toisinaan ääneti taivaan tähtiä tähyten, joita tyyni veden pinta somasti kuvasteli, toisinaan taas kuunnellen Melarin rannoilta sulosti kaikuvia lauluja. Nämä laulettiin kuninkaan käskystä, sillä samoin kuin huolissaan muinoin kuningas Sauli, samoin oli Eerikkikin laulun ja soiton ääntä rakastava ja on useampaan lauluun itse sekä sanat että nuotinkin laatinut. Muudan heistä on aina meidän aikoihin säilynyt ja kuuluisi Suomeksi näin:

"Ei Kaarinalla rikkautta,
Mitäpä siitä huolinkaan;
Hänellä ompi rakkautta,
Ja se paras minusta vaan.
Seuratkoon miki mieltähän:
Mie en heitä tyttöän."

"Jos ruunu päässähän ei loista
Loistaapi muoto kaunoinen.
Parempaa en tunne toista,
Jos onki muista hupainen.
Seuratkoon tuiki mieltähän:
Mie en heitä tyttöän."