Kohta sen jälkeen jätti jo Kustavi Adolf rakkaan maansa ja kansansa ja sai sille matkalle, josta hän ei enää palannut. Sotajoukkonensa, joka tosin oli ko'olleen pieni, mutta valmis seuraamaan ruhtinataan, kunne ikään käskynsä vaati, läksi hän 30 päivänä Toukokuussa sitä vasten varustetuille laivoille ja joutui viisiviikkosen purjehuksen päästä Johanuspäivänä 1630 matkansa perille. Laivasto rupesi ankkuriin Ruben-nimisen saaren luo liki Pommerin rannetta. Täältä souti nyt vähitellen sotajoukko maalle ja kuningas kaikkein ensimäiseksi. Koko väestön nähden laskeusi hän polvillensa maahan, kantaen kuuluvilla sanoin onnellisesta perille tulostaan Herralle kiitoksen, ja rukoili Hänen vastaistakin apua ja siunaustansa. Tätä kuunnellessa herahti vesi kaikkein läsnä olevaisten silmihin. — Sen keksi kuningas ja sanoi väellensä: "elkööt itkekö, — mutta rukoilkaat hartaasti, ystäväni! Sillä kuta uutterammin te rukoilette, sitä varmempi on voittonne, parahin kristitty on parahin sotijakin."

Saman kristillisen mieli-alan osoitti kuningas aina edeski päin sodan julmimmanki riehuessa. Koska vihollisten keskuudessa kaikenlainen irstaisuus ja paha meno oli valloillansa ja tuskin kukaan muisti Jumalaa, kokoontui Kustavi Adolfin väki illoin, aamuin pappinsa ympärille ja pitivät jumalan palvelusta alla ankean taivahan. Kaikki raakuus ja viheliäisyys niin tavoissa, kuin töissä rangaistiin kovasti. — Kuningas itse näytti omassa käytöksessään tämän puolesta parhaimman esimerkin sotijoillensa. Hänessä eli syvä ja harras Jumalan pelko, josta hänelle valui vakuutta ja uskallusta pahimmassakin hädässä. Ja hänen väellänsä oli se luja ja vakaa luottamus, että näin jalon ja hurskaan päällikön johdattaessa eivät muuta kuin voittaa taitaisi.

15.

Johan Guttenberg ja Kirjapainon keksintä.

Kerran kirjallista kansakäyntiä pitäessämme tulee meidän niitä miehiä muistella, joiden taito ja toimi sen keinon ensinnä keksi, jonka avulla nyt vaikka matkainki päästä helposti näin kirjassa voimme toinen toisensa puheella olla.

Niinpä kirjapaino-keinosta ja sen keksijöistä tahdon teille nyt jutella; sillä mainitulla mahdillansa ovat nämä miehet ansainneet koko ihmiskunnalta kunnian ja kiitoksen, ja samate olemme heille mekin suuressa velassa. Kuulkaas nyt, kusta tämä velkamme on karttunut ja mitkä mainiot edut heidän keksimänsä keino on meille ja koko ihmiskunnalle tuottanut. Ennen sen keksimistä oli kaikki kirjat hitaasti kynällä kirjoitettavat, ja heitä oli aikaan saadessa suuri vaiva ja työ, kuten kukin helposti ymmärtää. Kuka esimerkiksi siihen aikaan piti lapsille koulua ja tahtoi heille edes kirjan kullekin hankkia, sen täytyi nämä kirjat esinnä tehdä, ja tässä kului häneltä kallis muuhun käytettävä aikansa. Päälliseksi oli kirjoitusta taitavat miehet silloin vielä sangen harvassa ja siitä syystä kävi tämmöiset käsitekoiset kirjat hyvin kalliiksi, vaikk'ei ne kuitenkaan niin siistiä ja selviä olleet, kuin nykyiset kirjamme. Isommista kirjoista varsinkin nousi tekopalkka ylen suureksi; ja yksi ainoa piplia maksoi jo satamääriä. Kuka siis kirjoja itsellensä halusi, se ei saanut varojansa säästellä, ja senpä tähden kirjoja silloin hyvin harvassa nähtiinkin. Tuskin jaksoi niitä hankkia muut, kuin rikkaat ja varsin varalliset eikä nekään monta aina mieheensä. Kellä kaksi kolme kirjaista oli, se oli maassansa mainio ja hänellä oli niissä jo melkoinen rikkaus ko'olla.

Vaan jos kirjat siihen aikaan olivat vähässä, niin oli heidän arvonsa sitä suurempi; ja kuka kerran oli kalliista hinnasta kirjan itsellensä saanut, se sitä myös koki säilyttää ja kuni silmäteräänsä pidellä hyvästi ja kauniisti. Kirjaansa piti siihen aikaan kukin parhaana tavaranaan, ja kuni muutamat meidän aikanamme sitovat raha-arkkunsa raudoilla huoneensa siltaan kiini, samoin monikin silloin kytki kirjansa kahleisin, ett'ei sitä kuka varastaisi eli muuten paikaltaan veisi. — Näin tähän aikaan rikkaatkin saivat katsoa ja kunnioittaa kirjaansa.

Köyhillä taas ja vähempivaraisilla ei kirjoja ensinkään ollut; sillä milläs he näin kalliita kaluja olisivat itsellensä ostaneet. Tämän tautta olikin yleinen kansa tuiki tyhmää ja tietämatöintä, eläen henkensä puolesta synkässä sokeudessa. Kurjalla kannalla siis oli tähän aikaan sivistyksen ja säädyllisyyden seikka; sillä muuta ei lapsetkaan saaneet ijässään oppia, kuin mitä vähätietoiset vanhempansa heille suullisesti neuvoa taisivat. — Tätä surkeutta olisi kyllä vielä kauankin kestänyt, jos ei parempaa opin ja neuvon tilaa olisi vihdoinkin ilmestynyt. Mutta ihmiskunnan onneksi keksittin kirjain tekemiseen uusi helpompi keino ja sen kautta oli nyt siihen asti sulettu opin ja tiedon aitta kaikelle kansalle au'ennut. Siitä alkoi uusi kirkas valo levetä maailmaan, ja tätä täytyi pimeyden paeta.

On muka noin neljä sataa vuotta siitä nyt kulunut, kuin Maintsin kaupungissa Saksanmaalla Johan Guttenberg kirjapaino-keinon keksi ja havaitsi. Koettaakseen näet, voisiko kirjain tekemiseen samaa keinoa käytellä, kuin korttien ja kaikenlaisten kuvain painamiseen jo kauvan oli käytetty, piirsi hän kirjanlehden kokoiseen puu-lautaseen tavallisen kirjoituksen, rivin rivinsä perähän. Sen tehtyänsä pyyhkäsi hän mustaa painetta tähän puussa olevaan piirrokseen, ja painoi sitä vasten sitte puhtaan paperin, jolle muuttui samassa puuhun piirretty kirjoitus. Siten oli kirjanlehti puoleksi jo painettu, ja samate painettiin pian paperin toinenkin puoli. Nyt oli lehden kummallakin sivulla selvä ja siisti kirjoitus, jota kävi hyvästi lukeminen: ja Guttenberg oli tämän kautta kirjapaino-keinon keksinyt.

Painanta kävi tähän tapaan kuitenkin vielä hitaasti ja kirjain teko oli sittenkin työlästä. Kirjansivun suuruinen lehti, jota kirjoittaessa olisi kukaties tiimoja kulunut, saatiin tosin nyt yhdellä painamalla kirjoitusta täyteen ja sama kirjoitus voitiin painaa kuinka monelle eripaperille tahansa. Mutta kokonaisessa kirjassa on montakin sivua ja nämä oli kaikki eri laittajille piirrettävät, jota paitsi lautaiset pian kuluivat painettaessa pilalle ja taas olivat uudesta tehtävät. Tätä puutosta auttaakseen piirsi Guttenberg kunkin kirjaimen eli puustavin erillensä pieniin puupalaisiin ja latoi ne sitte vieretyste, kunne heistä syntyi kokonainen rivi ja useammasta rivistä koko kirjan sivu. Tällä oli jo paljon voitettu, sillä yhtä puustavia saattoi nyt useamman kerran käytellä, vaan niitäkin puuhun piirtäessä ja yhdenkokoiseksi saadessa kului iso aika; sillä kuhunki kirjaan vaadittiin mahdottoman monta eri puustavia ja nekin puusta ollen taas pian kuluivat kelvottomiksi.