(Krummacherin mukaan.)

Koska Makedonian kuningas Aleksanteri Baabelin kaupungissa majaeli, kutsutti hän kaikista valtansa alaisista maista ja kansoista papin kustakin tykönsä ja kokosi heidät kaikki linnaansa. Siitä istui hän kuninkaalliselle istuimellensa ja lausui kokountuneille eri maiden papeille: "sanokaas kukin kohdastanne, jos kaikki tunnustatte yhtä ylintä ja näkymätöintä olentoa, jota yli muiden ylistätte." Papit silloin kumartuivat kuninkaan eteen kaikki ja vastasivat yhtä suutansa: "tunnustamme."

Ja kuningas kysyi taas: "millä nimellä sitä ylintä olentoa mainitsette?" — Esiin astui nyt Intian pappi, sanoen: "me nimitämme häntä Braamaksi, joka merkitsee, että hän suuri on."

Siitä tuli pappi Persian maasta ja vastasi puolestaan: "meidän kielellämme on nimensä Ormus, joka on yhtä kuin iki-valo." Taas sanoi Juutalaisten pappi: "nimensä on Jehova Adonai taikka Herra, joka on, oli ja ijäti on." Ja niin oli kullakin papilla oma sanansa ja eri nimensä, jolla hän tätä ylintä olentoa nimitti ja mainitsi.

Kuullessaan tämän vihastui kuningas mielessään ja sanot ko'ossa oleville papeille: "teillä vaan on yksi kuningas ja hallitsija kaikilla ja niin pitää teillä tästä päivin olla vaan yksi Jumalakin. Zeys on hänen nimensä."

Sen kuultuansa oli papit mielessään murheelliset ja sanoivat, nöyrästi kumarrellen: "sillä nimellä, jonka maininneet olemme, sanoo meidän kansamme Jumalaansa aina ikivanhoista ajoista, kuinkas sitä nyt muutamme?"

Heidän vastauksen kuultuansa kiivastui kuningas vielä kovemmin. Mutta pappien joukosta astui hänen eteensä silloin harmaahiuksinen vanhus, joka oli kuningasta Intian maasta Baabeliin seurannut viisas Bramiini. Tämä lähestyi Aleksanteria ja sanoi hänen eteensä kumartuen: "suokaa, korkea kuningas, mun kokountuneelle kansalle puhua muutama sanainen." Siitä kääntyi nyt pappeihin päin ja kysyi heiltä kaikilta: "loistaako teille kaikille kotimaassamme aurinkoinen, päivän tähti, joka on maallisen valon iki-alku ja alati vuotava lähde?" Kumartaen vastasi puolestansa papit: "loistaa aurinkoinen meidänki maassamme."

Siitä kysyi nyt Intian viisas kultakin papilta vuoronsa: "kuinka tätä yhteistä valon lähdettä mainitsette?" Ja aurinkoa nimitti kukin heistä erityisellä nimellä, niinkuin heidän maassansa oli kansalla tapana. Sen kuultuansa kääntyi Intian viisas kuninkaasen ja kyseli: "eikös heidän kaikkien tule päivän tähteä sanoa yhdellä tavalla? Heelios sen nimi on!"

Kysymyksen kuultuansa hävetti kuningasta hänen entinen käskynsä, ja vastaten lausui hän: "käyttäköön kukin kansa oman sanansa niin aurinkoa, kuin Jumalaakin nimittääksensä; sillä jo näen ja havaitsen, ett'ei ulkonainen kuva ja nimitys muuta itseään sillä tarkoitettua olentoa."

4.