Tai ohjaavat väkisen,
Ojittamalla maan,
Sun mustien murien
Sekahan juoksemaan.
Ei siellä päivä paista,
Ei luo hopeeta kuut,
Ei hohda kukka-parvet,
Hohaja honka-puut.
Jos kirkkaan silmäs' oisit
Hämeessä auaissut,
Niin hieta-kankahalla
Tienkäyjä uupunut
Se päivän paahtaessa
Sinusta voimaa jois,
Ja reunallais levähtäin
Matkaansa aprikois.
Jos oisit syntynynnä
Savoon tai Karjalaan,
Niin oisi kuuset nousseet
Norossais huojumaan,
Niin oisi kuuset nousseet
Ja tuomet tuoksumaan,
Ja niiden siimehessä
Käköset kukkumaan.
Siell' oisi poppa-miehet
Ja rammat vaivaiset
Hopeeta ynnä kultaa
Veteesi vuollehet;
Ois tyttäret tyköösi
Kes'-öillä kulkeneet
Ja lempeä sinussa
Salassa kylpeneet.
Ja itse viimein oisit
Liikkeelle lähtenyt,
Välitse kukka-kumpuin
Ja vaarain vierrellyt,
Sitt' äitisi sylihin
Lopulla puuhanna
Imeisten ihmetellä
Imatran koskena.
Vaan kehno luonnon tyttö
Sun paikkahan pahaan
Kuletti kaupunkihin,
Kadusta juoksemaan.
Olois on aivan outo
Ja ratki riemuton,
Kuin läikkyis, lähde-parka,
Luvaton täällä on.
Oksanen.
Savolaisen laulu.
Mun muistuu mielelleni nyt
Suloinen Savon maa!
Sen kansa kaikki kärsinyt
Ja onnellensa tyytynyt.
Tää armas, kallis maa!
Kuin korkeat sen kukkulat
Ja vaarat loistoiset!
Ja laaksot kuinka rauhaiset,
Ja lehdot kuinka vilppahat,
Kuin tummat siimehet!