Salot sen kuin siniset on,
Puut kuinka tuuheat,
Ja kuin humina hongikon
Syv' on ja jylhä ponneton,
Ja tuulet lauhkeat.
Ja kussa tähdet tuihkavat
Kovalla talvella,
Ja kussa Pohjan valkeat
Suloisemmasti suihkavat,
Kuin Savon taivaalla?
Tok yhden vielä arvannen,
Jonk' suihke armaampi.
Se silmä on Savottaren,
Johonka loiste taivosen
Sekä sini suli.
Me emme liioin kerskuko,
Sanomme kumminkin:
Muu Suomi ellös ilkkuko,
Jos meill' on hoikka kukkaro,
Jos köyhäks keksittiin.
Monesti pelto kultainen
Sinulla kellerti,
Kuin meidän vaivan, viljehen
Kumohon löi vihollinen
Ja poltti tuhkaksi.
Ja monta kertaa sattui niin.
Kuin meitä vainot löit;
Kuin vaimot, lapset kaadettiin
Ja miehet sortui sotihin,
Sä rauhan leipää söit.
Jos kielin voisi kertoa
Näkönsä vanhat puut,
Ja meidän vaarat virkkoa
Ja meidän laaksot lausua,
Sanella salmen suut;
Niin niistäpä useampi
Hyv' ois todistamaan:
"Täss' Savon joukko tappeli,
Ja joka kynsi kylmeni
Edestä Suomen maan!"
Siis maat' en muuta tietää voi
Savoa kalliimpaa,
Ja minust' ei mikään niin soi
Kaikesta minkä luoja loi,
Kuin "armas Savon maa."
Oksanen.