(Runebergin mukaan.)
Sanoppa laulu-lintu,
Selitä sirkkunen,
Mitenkä niin sinulla
Yhä rinta riemuinen!
Varahin aamusilla
Iloisen äänesi
Mä kuulen, iltasilla
Suloisen soittosi.
Pesäsi kyll' on pieni
Ja tyhjä aittasi,
Vaan yhtä kaikki ompi
Iloinen mielesi.
Sä huolta huomisesta
Et tiedä ensinkään,
Jos pienintä palaista
Ei eineheksikään.
On monta, joill' on siat
Eloa täynnänsä
Käsissä maat ja vallat
Ja ruunut päässänsä;
Mut aamuhetket heiltä
Ilo on kaukana,
Sinä kun uuden päivän
Alotat laululla.
On paljon parempi
Tok' onni ihmisen.
Ja kuitenkin osaansa
On tyytymätön hän!
Hän saattaisi jos hengen
Sinulta ottoa,
Ja kuitenkin sä kiität —
Hän moittii onnea.
Oh, miksipä hän aina
On niin nurehtiva,
Kun kaikki ansiotta
On saanut luojalta!
Ja miksi toisinansa
Hän viel' ilostelee,
Kun aina tyytymättä
Yhä vajaelee!
Ah, laula, laula, lintu,
Ylistä onneas!
En huokauksillani
Se'ota lauluas.
Te'e vastakin pesäsi
Liki pihoani,
Ja tyytymään opeta
Mua myös osahani!
Lönnrot.
Tunnon rauha
Ah, kellä puhdas tunto on
Ja kalvamatoin mieli,
Jonk' ain' on retki polveton
Ja laittamaton kieli,
Jot' oikeast' ei luovuttaa,
Ei väärän puoleen horjuttaa
Voi vilpin viehätykset.