Jo on karhu kaatununna; —
Keihäs sattui rintahan; —
Ukko nukkuu uupununna
Sikehintä untahan. —
Riemuellen,
Soitatellen
Viekää saalis kotihin!
Vaan kun verivainolainen
Suomellemme rynnättää,
Silloin saalis toisellainen,
Veikot, meitä hiihdättää,
Käsi sauvan,
Toinen rauvan
Teräväisen tempoaa.
Verihinsä kohta nääntyy
Kuka meitä vastustaa,
Kenpä pakosalle kääntyy,
Senki suksi saavuttaa.
Pelastettu,
Rakastettu
Kohta onpi kotimaa.
Suonio.
Torpan-Tyttö.
(Runebergin mukaan.)
Ja päivä laski, ilta sai, kesäinen, kaunis ilta,
Levisi maihin, metsihin jo rusko taivahilta;
Väsynyt päivän puuhasta mies-joukko astuvi,
Se työnsä tehnyt riemulla kotihin kulkevi.
Se työnsä tehnyt, niittänyt ja elon oivan saanna,
Vihollis-joukon vangiksi kun oli saavuttanna.
Jo aamusilla taisteluun se tuonne matkasi,
Kun voitto viimein saatihin, jo ilta ennätti.
Lähellä kenttää, jossa juur' olj sota pauhanunna,
Tien varrella olj torppanen hylyksi joutununna.
Ovella tuvan ääneti siin' istui neitinen
Palaus-matkaa hiljaista urosten katsellen.
Jotakin etsi silmänsä — mi lienee miel'-alansa?
Ei ollut illan rusko vaan tuo hohto poskillansa;
Niin vaiti muita valppaana hän istui innossaan,
Kuin sydäntänsä sykkivä ois saanut kuulemaan.