Santala.
Sota-Renki.
(Suomennos, Runebergin mukaan.)
Vanha Spelt unoutettava onko? Ei.
Sota-Renki oli hän, isompi ei,
Eikä häntä juuri muuten muistaa voisi,
Ellei laiskin kaikista hän ollut oisi.
Maksoi vaivat ukko-vanhaa katsastaa,
Samoin hevosta, hänen ajettavaa,
Oljko kaksijalka niuha askelistaan,
Niuhempi olj nelijalkanen omistaan.
Miten meno, siten myöskin muut kujeet,
Ukon tukka hevon häntä vanuneet;
Luiska toi tomunsa koti-tallistansa,
Spelti nokensa omalta pankoltansa.
Missä noita nähtiin, aina viimeiset,
Naurun pilkkana olivat kumpaiset;
Unissaan hevoinen astui, kuormallansa
Makais ukko kuin omalla tilallansa.
Matka kuitenkin edisty hiljalleen,
Kohden Pohjolata mentiin verkalleen,
Pian puolen pohjanmaata kulkenunna
Olj hän jo, vaan hiukankaan ei muuttununna.
Samat tavat pitkin matkaa, häntä vaan,
Missä kulki missä viipyi, nauretaan;
Naurun alla ruoska räiskyen opettaa
Milloin ukkoo, milloin luontokappaletta.
Ei menossa, ei menossa muussakaan
Muutosta, olj korjaamatoin ukko vaan,
Ruoska virkanuttuunsa ei pystynynnä,
Hevon nahka olj virassa sitkistynnä.