He puhuivat Wapahtajansa kanssa tästä ja saivat kumpikin semmoisen varmuuden sydämiinsä, että se oli Hänen tahtonsa mukaan, niin että he nousivat rukouksesta riemuten ja täydellisesti päättäen heti tehdä niin.
Yrjö palasi jälleen, söi päivällisen eikä lähtenyt enää pappilasta, joka tuli siitä päivästä alkaen hänen kodiksensa. Miltä tuosta isättömästä ja äidittömästä poikaraukasta tuntui, kun hänen rakastettu ja kunnioitettu pastorinsa tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Poikani, sinun Vapahtajasi antaa sinulle tänä päivänä takaisin vanhempasi — me rakastamme sinua ja otamme sinut lapseksemme" — on asia, jota ei voi selittää.
Kiitä Herraa, minun sieluni eläkä unhota, mitä hyvää Hän sinulle tehnyt on!
Kun Yrjö tuli kotiinsa Kankuri-Hannulle ja kertoi, mitä pastori oli sanonut, tulivat suuret kyyneleet hänen silmiinsä. "Jumalan kiitos," sanoi hän, "joku muu voipi kyllä hoitaa hanhia ja sinua voidaan käyttää parempaan tarkoitukseen."
Yrjö kääri kokoon pienen myttynsä, ja se oli pian tehty. Hän suuteli pientä Pietaria, joka itki katkerasti ja tahtoi mennä hänen kanssansa, sekä otti jäähyväiset muilta lapsilta. Sitte meni hän talliin ja navettaan, sanomaan ystävällistä jäähyvästiä hevoselle ja lehmille, joita hän nyt lähes vuoden oli hoitanut. Wiimeisen kerran ruokki hän heitä, siveli, taputteli heitä ja puhui ystävällisiä sanoja heille. Isäntäänsä ja emäntäänsä kiitti hän sydämellisesti heidän hyvyydestänsä häntä kohtaan.
Silloin laski vanha Kankuri-Hannu kätensä Yrjön päähän ja sanoi: "Pysy uskollisesti Herrassa; sillä niille, jotka niin tekevät, käy hyvin."
Ja hänelle kävi hyvin. Yrjö kasvoi kurituksessa ja Herran nuhteessa, ja löysi armon Jumalalta ja ihmisiltä.
"Minä olin nuori ja vanhennuin enkä nähnyt koskaan vanhurskasta hyljättävän enkä hänen siemenensä kerjäävän leipää." (Ps. 37: 25)