Kas täällä lintu laulaa ilonsa, huolensa, ja kukka armas kuiskaa suloimmat toivonsa. Ma rinnassani tunnen purojen helkkehen, ja aamukaste kirkas mik' on, sen tuntenen: on paimentytön silmä, jok' etsii kukkia laaksossa — poika poimii aholla marjoja. — Tällaisna aina oisin, kun voisin."
J. H. Erkko.
Niittypuro.
Näin moititaan: voi kuink' on murheinen ja synkän musta niittypuron juoksu, vaikk' onkin niityn metsä lehväinen ja partahilla kukkain tuhat tuoksu.
Ei muisteta: tuo puro kotoisin
on synkältä ja hallaiselta suolta,
ja korven kautta juosten, kuulikin
se näljänhätää, itkua ja huolta.
Nyt, kukkaniityn läpi kulkeissaan, vilkastui puro, iloisammin hyppii, vaan murhe kuvastuupi muodossaan, kun rinnassa viel' entismuistot sykkii.
J. H. Erkko.
Suomelle.
Sinua, kultainen ja kallis maamme, sinua kaikki työmme tarkoittaa; elomme, onnemme me sulta saamme, sa ihanteemme, kaunis Suomenmaa. Jo pienoisista saakka meille kannoit, kuin äiti lapsillensa kaikki annoit, ja tyhjiks usein rintas imetit, ja usein kärsit nälkää saadaksesi paremman toimeentulon lapsillesi, ja usein vilussa sä värjähdit.
Mut huolet' ollos! Viel' on lemmen tulta, mi jäät ja lumet poluiltasi luo, ja työmme harras poistaa nälkäs sulta ja elon sulle huolettoman tuo. Ja innon, jonka kätkit sydämeemme, sill' erämaasi viljaviksi teemme, näin vaivannäkös palkiten ja työs. Ja vaikka nääntyisimme alla säiden, kun hyvä vaan on olla meidän äiden, niin silloin hyv' on olla meidän myös.