Silloin avasivat hiidet nauruveräjänsä selkoselälleen: "ha, ha, ha, ha!" panivat he ja pitivät kiinni toisistansa.

"Koska olemme maanneet niin kauan, niin on parasta, että käännämme nenämme kotia päin ja panemme maata", sanoivat he, ja kulkivat samaa tietä takaisin kotiinsa.

Kettu kiiruhti nyt kuninkaan pojan perästä, mutta kun he tulevat sen kaupungin luokse, jossa ravintola ja kuninkaan pojan veljet olivat, sanoi kettu:

"Minä en tohdi tulla kaupungin läpi koirien tähden, minun täytyy mennä omaa tietäni täältä yläpuolitse; mutta sinun pitää varoa itseäsi hyvin, etteivät veljesi saa sinua tavata."

Kaupunkiin tultuansa ajatteli kuninkaan poika, että olisi liian huonosti, jos ei hän menisi sisään katsomaan veljiänsä ja puhumaan heidän kanssansa paria sanaa, ja sillä tavoin pysähtyi hän sinne vähäksi aikaa. Mutta kun hänen veljensä näkivät hänet, tulivat he ulos ja ottivat häneltä pois sekä neidin ja hevosen että linnun ja lehmuksen ja kaikki tyyni; hänet itsensä panivat he tynnyriin ja heittivät sen mereen ja lähtivät itse neidin, hevosen, linnun ja lehmuksen kanssa kotia kuninkaankartanoon. Mutta neiti ei tahtonut puhua ja tuli kalpean ja vihelijäisen näköiseksi; hevonen kävi niin laihaksi ja kurjaksi, että se tuskin pysyi koossa; lintu oli ääneti eikä enää laulanut, ja lehmus surkastui.

Kettu käveli sen kaupungin ulkopuolella, jossa ravintola ja hauskuus oli, vaanien ja odotellen kuninkaan poikaa ja kaunista neitiä ja kummastellen, kun ei heitä kuulunut takaisin. Hän käveli sinne tänne ja odotti ja mietti, mutta vihdoin tuli hän rannalle. Ja nähtyänsä tynnyrin, joka kellui ja ajeli meressä, huusi hän:

"Vieritkö siellä tyhjillään, sinä tynnyri?"

"Voi, minä olen tynnyrissä", sanoi kuninkaan poika.

Kettu nyt uimaan ulos merelle mitä pikemmin voi, sai kiinni tynnyristä ja veti sen maalle. Sitten alkoi hän nakertaa tynnyrinvanteita, ja saatuansa ne poikki, sanoi hän kuninkaan pojalle: "potkase ja kingota!"

Kuninkaan poika potkasi, löi ja kingotti, että jokainen vanne ammatti irti, ja hän hyppäsi ulos tynnyristä. Sitten menivät he yhdessä kuninkaan kartanoon, ja heidän sinne päästyänsä tuli neiti kauniiksi ja rupesi puhumaan, hevonen tuli niin lihavaksi ja kauniiksi, että sen jokainen karva kiilsi, lintu loisti ja lauloi; lehmus alkoi kukoistaa ja sen lehdet kimellellä, ja neiti sanoi: "Siinä on hän, joka pelasti meidät."