Hiiden tuotua vettä, keittivät he puuroa hyvin suuren padallisen.
"Kuules nyt", sanoi poika, "emmeköhän rupea syömään kilvan?"
"Tehdään niin", vastasi hiisi, sillä siinä luuli hän kyllä pitävään puolensa. Sitten istuivat he pöytään; mutta hiiden huomaamatta otti poika nahkareppunsa, sitoi sen etupuolellensa ja mätti siihen enemmän kuin söi. Repun tultua täyteen, otti hän puukkonsa ja loikkasi siihen loukun. Hiisi katsoi häneen, mutta ei virkkanut mitään. Kun he olivat syöneet vielä hyvän aikaa, pani hiisi pois lusikkansa, lausuen: "Ei, nyt en minä enää jaksa." — "Sinun pitää syödä", vastasi poika, "minä olen tuskin puolikylläinenkään vielä. Tee samoin kuin minäkin; loikkaa loukku mahaasi, niin voit syödä kuinka paljon tahdot."— "Mutta koskeehan se hirmuisesti?" sanoi hiisi. "No, kaikkea vielä", vastasi poika. Nyt teki hiisi pojan kehoituksen mukaan ja heitti tietysti henkensä; mutta poika otti kaikki hopeat ja kullat, mitä vuoressa oli ja meni niiden kanssa kotia. Niillä voi hän nyt kyllä maksaa jonkun osan velkaa.
Voipukki.
Oli kerran akka, joka istui ja leipoi. Hänellä oli pikku poikanen, joka oli hyvin paksu ja lihava sekä mielellään tahtoi syödä hyvää ruokaa. Äitinsä kutsui häntä sentähden Voipukiksi. Myöskin oli akalla koira, jota sanottiin Kultahampaaksi. Akan näin leipoessa alkaa koira haukkua.
"Käys ulos, Voipukki", sanoi akka, "katsomaan, ketä Kultahammas haukkuu." Heti juoksi poika ulos ja tuli jälleen sisään lausuen:
"Hyi toki, sieltä tulee iso, pitkä noita-akka, jolla on pää kainalossa ja säkki selässä."
"Mene leipäpöydän alle piiloon!" sanoi äiti.
Samassa tuli suuri noita sisään. "Hyvää päivää", sanoi hän.
"Jumal’ antakoon", sanoi Voipukin äiti.
"Eikö Voipukki ole tänään kotona?" kysyi noita.